Reilusti punainen

2012 tulee 10 vuotta täyteen kun lopetin viinan kanssa läträämisen – eli edessä on juhlavuoteni!

 

Niin se kuulkaa ystävät aika vierähtää. Vuonna 2002 laitoin Alkon tuotteiden korkin kiinni ja huomenna alkava vuosi on kymmenes kun en ole maistellut viinamäen tuotteita. Alkon juomien lisäksi loppuivat myös pontikan, kiljujen kuin kaljojenkin lipittäminen.

 

Miksi näin pääsi sitten käymään, että päätin lopettaa viinan kanssa läträämisen? Vaikea sanoa yhtä erillistä syytä, mutta olisiko ollut niin, että aika teki tehtävänsä. Olin viinan juonnin suhteen noudattanut samaa kaavaa kuin muussakin elämässäni, eli kaikki tai ei mitään. En ole koskaan tuntenut puolitietä, en rakkaudessa, politiikassa, työssä, urheilussa enkä myöskään juomisessa. Heittäydyn edelleen kaikkiin asioihin täysillä ja siitä tulen pitämään hamaan loppuun saakka kiinni, poissa on vain alkoholi.

 

En koskaan oppinut ymmärtämään saunakaljoja tai konjakkilasillista illalla. Minulle viina ja muut alkoholipitoiset aineet ovat olleet vain ja ainoastaan keino humaltua ja olla kännissä. Viinan juonnin kanssa vain kävi niin, että iän myötä ei enää onnistunutkaan kaikkensa likoon laittaminen. Huomasin iän karttuessa, ettei kännääminen ja humalassa oleminen enää luonnista vanhaan malliin ja se kait oli yksi ja painava syy lopettaa tyystin juominen. Miksi juoda noita pahoja litkuja jos ei voi kännissä olla tai siitä kykene nauttimaan? Kylmä raikas vesi on sataa kertaa paremman makuista kuin mitkään alkoholia sisältävät aineet.

 

Oli myös kolme muuta oikein hyvää syytä tehdä lopettamispäätös, läheiset, suomalainen luonto ja oma puolueeni SKP. Olin pistänyt totta kai merkille miten läheiset ihmiset kärsivät kun vedin kovia kännejä ja varsinkin äidistäni näki kuinka hänelle teki pahaa katsoa juomistani. Juuri äitini oli ehkä painavin syy laittaa korkki kiinni. Halusin, että äitini saa viettää onnellisen loppuelämän kun näkee, etten tuhoa elämääni viinalla ja niin myös tapahtui. Yksi huoli äidin sydämeltä oli pois hänen nähdessään ja kokiessaan kuinka pysyin raittiina. Siitä olen onnellinen, että kykenin omalta osaltani antamaan äidilleni huolettoman vanhuuden.

 

Suomalainen luonto on aina ollut lähellä sydäntäni ja aloin vakavasti miettiä kauanko voin nauttia siitä jos jatkan samaa rataa kuningas alkoholin kanssa. En koskaan ollut viinan takia täysin hunningolla vaikka olenkin sen tähden pohjalla käynyt ja täyttihän se suuren osan elämääni. Siksi mietinkin, että annanko viinan viedä vai haluanko tuntea sydämessäni suomalaisen luonnon monivivahteiset ihanuudet ja sen kauneuden. Lopulta siinäkin suhteessa valinta oli lopulta helppo.

 

Halusin myös palata takaisin politiikkaan jossa olin ollut mukana kiihkeästi -70 ja -80 luvut. Kunnioitan ja arvostan puolettani suunnattomasti, enkä halunnut pilata sen mainetta läträämällä viinan kanssa ja samaan aikaan toimia puolueessa. Minusta vaan ei ollut sopivaa, että julki kommunisti kekkuloi kännissä pitkin ja poikin turuilla ja toreilla. Veri veti kuitenkin takaisin järjestötyöhön ja varsinkin hinku auttaa puoluettani oli sanoinkuvaamaton. Paluu politiikkaan palaamiseen avitti myös omalta osaltaan päätöstä täydestä raittiudesta.

 

Nyt siis ollaan tällä tiellä ja hyvin todennäköisesti näin mennään loppuun saakka. Muuttuiko elämä sitten tylsemmäksi? Joiltain osin varmaankin, mutta kaikki se muu mitä selvänä oleminen on tuonut, on korvannut sen moninkertaisesti. Miettikääpä ihan tosissanne ystävät, kaverit ja rakkaat toverit, josko voisi elää elämänsä ilman alkoholia. Ei, minusta ei ole tullut tiukkapipoa ja viinan vihaajaa. Enkä myöskään katso pitkin nokkavartta niitä jotka käyttävät alkoholia - mikä minä olen ketään tuomitsemaan. Tämä oli minun tarinani ja jos siitä joku saa avun tai kimmokkeen kokeilla lopettaa juominen – olen silloin hyvin tyytyväinen.  

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Onneksi olkoon. Raittius jatkukoon.

Käyttäjän hannu kuva

Kiitos Tapio ja olen varma, että niin jatkuu.

Käyttäjän hanante kuva

Hienoa. Tunnen suurta sympatiaa puolestasi. Sympatian pohjautuu omaan kokemukseen. Olin itse 29-vuotiaana urani huipulla, eli asunnoton alkoholisti. Saunakaljaa en ole oppinut juomaan koskaan selvään päähän, siksi saunassa käynti ei myöskään tuota ongelmia ;).
Raittius on iloinen ja hyvä asia, itse raittius on paljon helpompi tie kuin mitä skenarioita siitä luodaan. Kun ottaa raittiuden päätavoitteeksi, niin on paljon helpompi tapa selvitä. Se on vähän sama ajatus kuin savolaisella poikamiehellä, jolta kysyin miksi hän ei ole mennyt naimisiin, vastaus oli "mitä se poikamies akalle tekee" Kun häviää taistelun alkoholin "normaali"käytölle, silloin joutuu miettimään, mitä tavoittelee kohttuukäyttöä vai raittiutta. Kun löytää tavoitteen raittiuteen, "niin mitä sillä kaljalla ja viinalle tekee.
Raittius alkanut -84 ja jatkukoon samalla mallilla.
Mitä parhaimmat onnittelut ja oikein hyvää Uutta Vuotta.

Käyttäjän Matias kuva

Onnittelut raittiudesta ja oikein hyvää uutta vuotta! Olet myös hyvä esimerkki siitä, että kaikki lähtee ihmmisestä itsestään. Ei siitä että kielletään kaikki!

Käyttäjän siikala kuva

Simmottis. Mulla tulee 13 vuotta. On se vaan kumma miten vähän sitä alkoholia ihan oikeasti mihinkään tarvitsee!

Auton pissapojassa siitä kyllä hyötyä on.

Käyttäjän wiljoantero kuva

Tuttavapiirissäni on useita henkilöitä, jotka ovat lopettaneet alkoholinkäytön. Alkoholistilla ei muuta vaihtoehtoa olekaan, sillä "kohtuukäyttö" ei heille sovi.
Kaikki nämä raitistuneet tuttavani (kaksi on sortunut uudelleen alkoholismiin ja yksi tehnyt itsemurhan) ovat keksineet jonkin harrastuksen, jonka piirissä he lähes maanisesti touhuavat.

Tämän "raittiustunnustuksen" jälkeen on helppo ymmärtää, miksi Pekka Siikalakin niin kiihkeästi (jopa useita kertoja saman vuorokauden aikana)julkaisee tällä palstalla kärjekkäitä, jopa fanaattisia mielipidekirjoituksiaan.

Alkoholistin tulisi kuitenkin pidättäytyä loukaamasta sellaisia kohtalotovereitaan, jotka taistelussaan alkoholismiaan vastaan ovat tukeutuneet toisenlaisiin elämänarvoihin (poliittisiin tai uskonnollisiin), kuin kaikkitietävä Pekka Siikala.

Käyttäjän OlviTenu kuva

Onneksi olkoon.

Tekopyhä alkoholiveron korottaminen ei nähtävästi pelastanut sinuakaan, vaan kuten muillakin raitistuneilla, päätös lähtee omasta itsestä.

Itsehän jatkan alkoholin kohtuukäyttöä sikäli mikäli siihen normaalilla suomalaisella on vielä varaa, kaikkien maksujen korottuessa ja palkkojen pysyessä jokseenkin samoillaan :)

Onnellista Uutta Vuotta 2012 myös sinne päin kaunista Suomea!

Käyttäjän jojalonen kuva

Perkele, tämä on kyllä ehkä miehekkäin teksti, mitä Puheenvuorossa on ikinä, milloinkaan kirjoitettu.

Kättä lippaan tälle äijälle.

Käyttäjän siikala kuva

Jep. Ja kommentitkin ovat ihan eri luokkaa kuin omassa vastaavassa kirjoituksessani aikanaan.

Käyttäjän metsamies kuva

Niin, missähän niitä Pekan kommentteja voitaisiin lukea? Ettei vaan ole sisäinen sensori tuhonnut blogiarkistoa?

Käyttäjän hanante kuva

Olen Pekan kirjoituksia lukenut ja tainnut vastata myös niihin.

Käyttäjän 05071953 kuva

Toista vuotta minäkin olen ollut ilman alkoholia eikä ole ollut krapula-aamuja, jolloin syömmyksiä olisi ellostellut. Äitivainaja sanoi meille veljeksille: "koettakaahan pojat jännittää ettette ostaisi viinaa ettekä avaisi viinapullon korkkia ja ettekä ottaisi jos joku tarjoaa."

Pari ajatusta myös omalta äidiltäni:
"Meidän pojat ne eivät juo kun niillä on aamuisin niin kova jano".
"Kukaan ei sinun kurkkuusi sitä viinaa väkisin kaada".
Mutta alkoholi on monelle samanlainen tuote kuin vaikkapa sinappi.
Käydään saunassa että voidaan ottaa saunakaljat tai syödään makkaraa että voidaan napsia sinappia.
Hatunnosto täältäkin Hannulle ja myös PerusHannullekin.
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA molemmille Hannuille ja myös tasapuolisesti kaikille muillekin !!!!

Käyttäjän VILENIN kuva

Hatunnosto pojille kun olette päässeet yhdestä huumeesta eroon toinen on vielä jäänyt kommunismi! Parempaa Uutta Vuotta!

Käyttäjän peterkreisler kuva

Hyvä kirjoitus vakavasta otettavasta asiasta, onnittelut hannulle raittiudesta ja hyvää uutta vuotta.
Itse kannatan kieltolakia, ovathan huumeetkin kielletty, kaksinaismoralistinen päihdepolitiikkamme suosii yhtä huumetta jolla valtio tienaa rahaa. Tosin olen vakuuttunut että haitat ovat tuloja suuremmat, puhumattakaan ei-materiaalisista vahingoista.

Käyttäjän hannu kuva

Olipa mukava lukea kannustavia puheenvuoroja ja todella toivon, että esimerkilläni on merkitystä ja ehkä innostuksen lähde kokeilemaan alkoholitonta elämää. Kiitos kaikille upeista kommenteista.

Käyttäjän SepSaa kuva

Jos pelaisit lätkää Turun Tovereissa, Sinut olisi palkittu äijämäisimmästä suorituksesta yksimielisesti! Onnea!

Käyttäjän harrilehtimaki kuva

Hienoa, Hannu Tiainen! Itse käytän alkoholia kylläkin, mutta onneksi en ole pystynyt koskaan juomaan päiviä peränjälkeen. Se yksi ilta riittää. Setäni, kova kommunisti muuten, pani korkin kiinni 80-luvun alussa, mutta kuoli sitten tullessaan ystävyyskaupunkivierailulta Venäjältä. Olivat siellä ottaneet ystävyysmaljoja ja ilmeisesti sen johdosta sai krapuloissaan sydänkohtauksen rajalla. Se ja veljeni kuolema, samoihin aikoihin, on pannut miettimään alkoholin käytön mielekkyyttä. Mulla ei varsinaista krapulaa ole juuri koskaan, mutta kyllä sen vaikutuksen huomaa. Todella miehekäs päätös Sinulta, silloin 10 v. sitten!

Käyttäjän PappaPietari kuva

Onneksi olkoon!

Hienoa kuulla juttuja niiltä jotka selviytyvät. Oma tarinani muistuttaa pitkälti sinun mutta tuo SKP ei liity elämääni:) Oman äidin mieltä en myöskään ehtinyt keventää.Itsekään en ollut koskaan hunningolla mutta kovaa mentiin ja kaikki entiset varhaiset ystäväni ovat kyllä tasan tarkkaan poissa.

Minut pelasti viinalta intohimo urheiluun. On niin mahtavaa nousta vireessä ja lähteä treenaamaan. Siitä tulee niin verrattomasti parempi olo kuin viinasta. Eikä ne humalat enää tuntuneet samalta kuin silloin alussa.

Hyvää Uutta Vuotta ja samaa voittokulkua raittiudessa!

Käyttäjän HaMi kuva

Ryhdikästä tekstiä!
Monet viinan läträäjät kuvittelevat, että tämäpä lystiä puuhaa, ja läträämisen jatkaminen hoituu ikään kuin itsestään.
Eivät tiedä ja ymmärrä sitä, että aikanaan viina muuttuukiin nautintoaineesta kärsimysjuomaksi, mutta lopettaakaan ei oikein voi, kun jo kehittynyt vahva riippuvuus pakottaa jatkamaan juomista.
Eli parempi lopettaa vaikka liian aikaisin, kuin liian myöhään, joka ei enää monelta onnistukaan.

Niinpä. Jos alkoholin kohtuukäyttö ei onnistu, silloin parasta olla täysin ilman. Kuten Paasikivi sanoi aikanaan, että liika on liikaa, mutta kohtuus on liian vähän. Liekö sitten geeneistä tai aineenvaihdunnasta johtuvaa, niin alkoholistia ei minusta koskaan olen saanut, koska känniä ei kahta päivää peräkkäin voi/halua ottaa.

Käyttäjän hanante kuva

Ei se pelkästään ainevihdunta asia ole. Kukaan ei synny alkoholistiksi. Alkoholistin tie on pitkä ja kova opettelu.
Pitää juoda paljon, juoda ja oksentaa, juoda ja itkeä. Kyllä siihen oppii kun tietyt rimat ylitetään ja riippuvuus on riittävän iso. Kun on aikanasa juonut on helppo siirtyä korvikkeisiin.

Minä olen sitä mieltä, että kaikista ei siitä huolimatta tule alkoholistia. Toisilla vaan on alttiimpi alkoholiriippuvuus kuin toisilla. Eli Suomeksi sanottuna kovempi viinanhimo, johtuu se sitten psyykkisestä rakentaasta ja/tai elimistön reagointikyvystä alkoholiin. Kyllä sitä nuoruudessa tuli ryypättyä ja oksennettua ihan tarpeeksi, mutta aina se tietty raja tuli vastaan (työpäivä, koulupäivä jne, eikä koskaan pystynyt ottamaan rapularyyppyä) Iso hatunnosto blogistille siitä, että omalta kohdaltaan on sisäistänyt tilanteen ja päässyt viinasta eroon.

Käyttäjän SuomalaisasiamieS kuva

Alkoholinkäytön lopettaminen parantaa yleensä elämän laatua. Se on myös helppoa sillä sen lopettaminen on ihan oma asia. Vaikeampaa tai mahdotonta on esim. poliittinen muutos tai huono-osaisuus. Joudut elämään monikulttuurissa ja köyhyydessä saastan sekä rappion ympäröimänä. Jos valitat suureen ääneen niin voipi odottaa vielä tuomio raastuvassa.

Nostan hattua Hannu Tiaiselle!!!
Toistakymmentä vuotta etten ottanut pisaraakaan alkoholia. Saunakaljan vaihdoin jäätelötötteröön, jota suosittelen muillekkin.
Monikaan ei usko kuinka hyvältä saunan lauteilla jäätelö maistuu, ennekuin sitä kokeilee.
Saunakalja tulee otettua ainoastaan silloin kun joidenkin kavereiden luona on saunomassa, mutta kotona se jäätelö.
Vanhin tyttäreni lähti uudenvuoden viettoon ja sanoin ettei sitten tupakoida, eikä juoda alkoholia. Tyttäreni sanoi että hän inhoaa viinan ja tupakan hajua. Kysäisin tyttäreltäni onko koskaan nähnyt isää humalassa. Kerran olen kuulemani mukaan tullut kaljalta haisevana kotiin.
Kyllä se oluen ja whiskyn himo on joskus ollut minullakin, mutta olen onnekseni päässyt siitä eroon ja osaan elää kohtuullisen raitista elämää.
Hyvää ja raitista uuttavuotta kaikille!!!!

Onneksi olkoon! Hieno homma. Hyvää ja (raitista) Uutta Vuotta!

Käyttäjän hannu kuva

Hienoa lukea kokemuksista joita itse kullakin on ollut viinan kanssa. On muuten jännää, että vieläkin joskus tulee koskenkorvan maku aitona suuhun. Ja väliin sekunninmurtosassa käy mielessä, että minkähänlaista olisi saunaa lämmittää ja naukkailla pieniä siivuja. Oikeasti ei kyllä ole tullut mieleenkään, että kokeilisin.

Käyttäjän jjvirtanen kuva

Hyvä kirjoitus ja onnea raitistumisen johdosta!

Käyttäjän 98765sp kuva

Entäs sitten minä? Olenko minä Korkein Johtaja Pohjois-Korean malliin? Raittiutta kestänyt 72 vuotta.Pienet horjahdukset aikanaan, kun kommunismi kaatui.

Käyttäjän Koikkalainen kuva

Ei Simo, sinä olet vaan tylsä.

Käyttäjän malva kuva

Ei Simo ole yhtään tylsä, asia on ihan päinvastoin!

Onnea kirjoittajalle, fiksu päätös!

terveisin, Eeva

Käyttäjän 98765sp kuva

Kai oletat kai minun kieltävän kaikilta viinan? Ei muut saavat juoda itsensä vaikka pulitasolle. En kuitenkaan toivo sitä!

Tai sitten muut vaivat olla ihan kohtuukäyttäjiä. On myös välimuoto täysraittiuden ja juoppouden välillä.

Käyttäjän gagarin kuva

Alkoholismi on Suomessa yleisempää kuin esimerkiksi Etelä-Euroopassa tai mannermaalla ylipäätään. Tällöin tarkoitan alkoholismia, josta muodostuu ongelmia arkielämään ja lähimmäisille. Teknisestihän suuri osa Välimeren maiden aikuisväestöstä on "alkoholisteja" säännöllisen jokapäiväisen viinin juontinsa vuoksi. Tietyntyyppinen alkoholismi lienee suomalaisissa geneettinen ominaisuus.

Muistan aikoinaan koulusssa saksan tunnilla kun kirjoitimme ainetta, niin eräs oppilas kysyi opettajalta, että mikä on "raitis" saksaksi. Opettaja vastasi siihen, että "nüchtern". Oppilas sanoi, ettei tarkoittanut sellaista raitista, joka on sillä hetkellä selvinpäin, vaan sellaista, joka ei periaatteessa juo alkoholia. Opettaja mietti hetken ja sanoi, ettei saksan kielessä ole sellaista sanaa, koska Saksassa ei ole juurikaan siinä mielessä raittiita ihmisiä.

Suomalaisellehan tulee vodkapullostakin usein ajatusassosiaatio lasinsirpaleisiin, verilammikoihin, kirveisiin, puukkoihin, lumihankeen ja poliisiin. Saksalaiselle siitä tulee ajatusassosiaatio hilpeisiin sukujuhliin, joissa maljapuheen siivittämänä skoolataan fingerporillisen kokoisesta snapsilasista isoäidin kanssa "zum Wohl".

Ollessani kerran sveitsiläisen kolleegani kanssa Baselissa kapakassa tulin maininneekssi, että Suomessa juominen liitetään usein väkivaltakäyttäytymiseen ja epätoivoiseen ongelmallisuuteen. Hän oli aidosti hämmästynyt, ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta.

Käyttäjän antsu kuva

Olut ja viini ovat Espanjassa, jossa asun, elintarvikkeen nimikkeellä kaupoissa. Viina ei ole, mutta sen vero on pieni. Arvonlisävero on pieni ja se koskee myös olutta ja viiniä.

Tölkki olutta maksaa (0.33l.)halvimmillaan 17 senttiä. "Paremmat laadut" noin 25-30 senttiä, mutta ne ovatkin sitten elintarvikekaupoissa jo 5-5.5% alkoholia sisältäviä.

Aivan kelvollista valkoviiniä saa tarjouksesta tai Lidl:stä alle 4€ 0.75l. Ylöspäin hintaa nostaa erikoiskaupat, joissa myydäänkin sitten vuosikertoja.
Halvinta punaviiniä, joka on tarkoitettu lähinnä ruoanlaittoon (vaikka viinikukkoa)saa myös Lidl:stä 90 sentillä litran tölkin. Alkoholiprosentti tuossa litkussa on 12-13%, joten korvikkeita en ole kenenkään pohjalle vajonneen nähnyt juovan.

Sitten tuossa Malagan teollisuusalueella on anisviinaa ja liköörejä valmistava yritys. En tiedä tekevätkö he tuottensa juuri Malagassa, mutta myymälä ja varasto siellä ainakin on ja sieltä saa haluamansa prosentin omaavaa kirkasta varsin edullisesti myös 3 litran astioissa. Sieltä haettuna (ravintolat hakee sieltä ruokaryyppy viinat)saa jopa 60% anisviinaa tuon 3 litraa 15€:llä.

Kirjoitan tätä kapakassa, ja osa tuosta "tiedosta" on tutun tarjoilijan kertomaa. Alkoholi on edulllista. Siksi sen juominen ei tuo heti taloudellisia vaikeuksia suurinakaan määrinä.

Mutta, vielä yksi juttu. Istuin tämän saman kuppilan terassilla kesällä ja kaupungin kuormautoilija parkkeerasi auto keskelle tietä tullakseen syömään tähän hyvään ja edulliseen paikkaan. Aterian ohella hän joi kolmen vartin pullon punaviiniä ja kahvin kanssa vielä arviomitalla kaadetun brandyn. Sitten hän hyppäsi rattiin ja kaasutti kohti työmaataan. Maassa jossa rattijupumuksen raja on 0.2 promillea. Täällä tehtiin jättiratsia viime pääsiäaisenä ja puhallutettiin muutama miljoona autoilijaa yllättäen. Törkeään, eli 0.5 promillea yli vain noin 2000 autoilijaa silti. Joissain tilastoissa suomalaiset juovat muka enemmän puhdasta alkoholia/pää, kuin espanjalaiset, mutta uskallan olla kokemani perusteella täysin erimieltä. Etenkin nuorison botellon kutsut, eli tekstareilla kutsutaan kaverit jonnekin aukiolle kännäämään, kun J&B wiskiä saa täällä pullotettuna ja tarjouksesta 4€ kolmevarttia. Heitä oli viimeksi tuhansia kirkkoaukiolla Fuengirolassa päissään huutamassa ja tappelemassa. Jälkiä siivottiin monta päivää ja siellä heilui puukot ja puntarit. Vain muutama kuoli. Lähinnä alkoholimyrkytykseen. Tapa on levinnyt muuallekin ja Kuningas vetosi puheessaan nuorten vanhempiin, että asiaan puututtaisiin. Nuorisotyöttömyys on täällä moninkertainen verrattuna Suomeen.

Itselleni ei alkoholi ole ongelma. Tiedän ettei se lopu vaikka joisin sitä kaksin käsin. Siksi edes yrittäisin. Ajan autolla melko paljon, joten en yksinkertaisesti voi juoda paljoa. Monet muut juovat ja se näkyy, liikenteessäkin. Vaikka tuo ratsia osoitti toista. Siitä lienee tullut puskaradion kautta tieto ympäri maata, sillä minäkin sen tiesin jo etukäteen.
Naapurin poliisimies joutui peruuttamaan lomansa ja hän kertoi syyn jo viikkoa ennen.

10 vuotta täysraittiutta on kova juttu. Käsi päähän ja kiitos avoimmuudestasi.

Riippuvuudesta pääsee eroon vaihtamalla sitä.

Äitini neuvo kotitekoiseksi alkoholismitestiksi; 'Kun viina kiinnostaa enemmän kuin vittu on syytä olla huolissaan.'

Käyttäjän moro kuva

Onnea merkkipäivän johdosta Kihniön pontikkapitäjään.

Kauanko kesti ns. irtaantumisvaihe,- tai vaikea vaihe?

Kuinka se nyt halutaankaan ilmaista...

Hyvä Hannu, pidä ittes miehenä jatkossakin.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva

Onnea, hieno homma ja kaikki kunnia!

Käyttäjän airajoki kuva

Rohkaiseva kirjoitus Suomessa ongelmallisesta aiheesta. Muutos on aina mahdollinen ja se on hienoa kuten Hannu todistaa. Itsellänikin on muutama ystävä jotka ovat jättäneet viinalle jäähyväiset ja heidän elämänlaatunsa on selkeästi parantunut.

Enpä tiiä. Tahtoo vielä ottaa. Muutama kuiva ilta ja sitten ne oluet ja ehkä kossuhuikka, jotain tiukkaa. Internet, Facebook, töitä, puhelin. Osa aivoista narikkaan, aineella manipuloitu tunnelma haltuun. Se on unta ja harhaa, mutta ei ole vielä 30 vuoden tinttaamisen jälkeen vienyt työkykyä, johtanut katkolle, tuottanut ongelmia.

Täytyy kyllä tunnustaa, että kankkusentapaiset on viittäkymppiä lähennellessä pahentuneet, käyttö on vähentynyt.

Toinen totuus: Alkoholi on toteutumattomien mahdollisuuksien maailma. Enemmän jaksais ja paremmin olis aikaa ja mielenkiintoa, jollei se pieni väsymyksentapainen (krapula?) vaatis hoitoa.

Tsemppiä ja onnittelut punaiselle Hannulle.

Käyttäjän MikkoAhola kuva

Tarjous: Juo nyt, kärsi krapula vasta ensi vuonna!!

Käyttäjän hanante kuva

J.Gagarin

"Alkoholismi on Suomessa yleisempää kuin esimerkiksi Etelä-Euroopassa tai mannermaalla ylipäätään. Tällöin tarkoitan alkoholismia, josta muodostuu ongelmia arkielämään ja lähimmäisille. "

Alkoholismia ja "hulluutta" ei pidä sotkea keskenään. Ei myöskään alkoholista johtuvia sairauksia.

Parikymmmentä' vuotta sitten, vähän yli, hesari kirjoitti Ranskassa kuolee enemmän ihmisiä alkoholsita johtuviin sairauksiiin enemmän kuin Helsingissä on asukkaita.

Kun puhtaan alkohoismista, siihen lisätään Suomessa väkivalta. Kukaan eipuhu koskaan siitä miten päihdekäyttäytymisestä tai paremminkin käyttäytymisestä päihteissä.

Suomessa alkohoili tappaa kaikkein eniten niin naisia kuin miehiä eli molemmissa ryhmissä se on ylesisin kuolinsyy.

Eli kun Suomessa on noin 700.000 suurkuluttajaa joista noin 10 % täyttää alkoholistin merkistön ja tästä noin 10 % on "juoppoja"
Tämä noin 70.000 ihmisen ryhmä ei aiheuta terveydenhuollon ja sosiaalipuolen kaikkia kustannuksia. Kyllä se noin 700.000 ne aiheuttaa, siis ne joista suurin osa pitää itseään kohtuukäyttäjänä. Tämä on se meidän maan suurin harha. asioista pitäsi uskaltaa puhua enemmän pitäisi pystyä ja uskaltaa puuttua humalahakuiseen juomiseen.
Minusta jokainen itse on vastuullinen ihminen tekemään päätökset asioistaan eikä heidän vastuullisuuttaan pidäkkään rajoittaa. Vliintulo interventio, on se paras taopa pysäyttä ihminen herättää todellisuuteen. Kun todellisuus herää on mahdollisuus selvitä jo ennen kuin juo itsensä katutasolle.

Käyttäjän jooel kuva

Kohta on taas se tipattoman tammikuun aika. Monet voivottelee jälkeenpäin retostellen, että olipa vaikeaa. Miksiköhän oli vaikeaa? No, loppuvuoden saa taas tissutella. Ensi tammikuussa taas uudestaan - jos onnistuu vielä.

Käyttäjän gagarin kuva

En aivan löytänyt sitä punaista lankaa PerusHannun vastauksesta kommenttiini, t.s. en tiedä tarkoititko olevani sanomani kanssa eri mieltä vai ei.

Pitäydyn kuitenkin kannassani, että nimenomaan Suomessa alkoholi mielletään lähinnä negatiivisiin asioihin ja mannermaalla enemmän positiivisiin. Jo tämä blogi ja keskustelu osoittaa sen todeksi. Ei tällaista debattia esiintyisi vastaavalla italialaisella saitilla.

Olen viettänyt Uutta Vuotta punaviinin, nakkien, lihapullien ja kuohuviinin parissa ja väitän, että tekstaukseni tässä on virheettömämpää ja selkeäkielisempää kuin raittiilla PerusHannulla konsanaan, vaikka kello käy pian yhtä yöllä.

Käyttäjän hanante kuva

Olemme samaa mieltä asioista kun katsomme asiaa pelkästään alkoholismin lieveilmiön näkökulmalta. Ei kaikki Suomalaiset kuitenkaan räyhäviinaa juo.
Työpaikoilla arvioidaan olevan noin kymmen prosenttia henkilöitä, joilla on vaikeuksia alkoholin kanssa. sama suhdeluku pätee koko valtaväestöön. Sen laskuopin mukaan noin 80 - 90 % suomalaisista juo viinansa suhteellisen pienin ulkoisin tai omin vaurioin.
Kun lyhyesti alkaa kirjoittamaa isoa ajatusta tulee väärinymmärryksiä. Keskuteltaessa asioista, tulee väkisinkin kirjoitettua sellaista joka loukkaa monia ihmisiä. Eli lyhyesti suurin osa Suomalaista osaa kuitenkin käyttää alkoholia kaikkien normien mukaan. Suurimmalla oalla Suomalaisista on pienempi riski sairastua alkoholiperäisiin sairauksiin, verrattuna nimenomaan näihin suurin ja pitkään alkoholia käyttäneiden maiden kansalaisiin nähden. Tämä on oma arvioini. Arvioni perustuu WHO;n alkoholin kulutuksen, siis terveyteen vaikuttavien määrien arviosta.
Eli häiriöt ynnä muut lieveilmiöt eri muodoissaan aiheutta se 10-20 % Suomalaisista, he juovat myös suurimman osan alkoholia. Meillä on vain se näkökulma jossa milellään tarkistelemme asiaa tuon marginaaliryhmän näkökulmasta, samalla syyllistäen koko kansan. Myös media luo oman kuvan asiasta. Minusta se ei ole näin.
Olemme menneet asioissa huimasti eteenpäin, kiitos hyvän valistuksen. Ulkomailla se näkyy myös selvästi eri lomakohteissa, harvoin siellä näkee Suomalaisia häiriköitä Useammin minä olen nähnyt siellä viimevuosina, Venäläisiä, Ruotsalaisia, Brittejä. Onhan siinä se mahdollisuus että he ovat Suomalaisia paluumuuttajia;)

Käyttäjän alo kuva

8 vuotiaana varastettiin isän viinapullosta, laitettiin vettä tilalle ja selkään tuli. Isä sanoi, "et sinä poika minua vedellä huijaa".

Sitten 13 vuotiaana aloin polttaan tupakkaa, ja poltin sitä 16 vuotiaaksi asti. Sitten mentiin lukioon ja alettiin uimaan. Kaksi kertaa viikossa 3km uinti. Ja muina iltoina pienempi matka.

Siihen loppui tupakan poltto. Sitten vasta kun oltiin harjoituksissa Rovajärvellä (*Utin jälkeen) tuli kaveri ja tarjosi tupakkaa, poltin sätkä ja poltin toisen. Ei se mennyt päähän eikä perseeseen, siitä tuli tapa.

Nyt melkein 30 vuotta myöhemmin ja 25 vuotta maailmaa nähneenä voin sanoa: So what. Juon vieläkin ja teen itsestäni narrin. Niin kauan kun se ei ketään muuta liikuta.

Ja vieläkin lähtee perseet olalle.

Tsemppiä, hyvä kirjoitus Tiaselta, itse lotraan kerran kuukaudessa ns. kalsarikännejä, perheen kärsimättä, tosin,iän myötä, krapula on minulle parasta antabusta, ei lähde juominen lapasesta, kun olo on hirviä, ja naama, kun nasaretin vaakuna.

Käyttäjän jarmolauros kuva

Meitä alkoholista tykkääjiä on , kuin tupakoitsijoitsakin, mukamas liikaa.
Maailma olisi kusessa, jos kaikki eläisimme terveellisisti maksimaalisesti. Luonnon varojen suhteen meitä ihmisiä nytkin on vihreiden mukaisesti liikaa.
Maailma pelastuu, kun säännöllisin väliajon pidämme kunnolliset maailmansodat.
Pitikö luolamies luolassaan liian suurta nuotiota, kun edellinen jääkausi suli?

Käyttäjän PenttiHilkuri kuva

Upea kirjoitus ja hieno päätös.

Ja suomalaisia haukutaan viinapäiksi! Heh! No, vakavasti puhuttuna, itsekin olen joskus leikitellyt tuon ajatuksen kanssa. Varsinkin silloin kun sunnuntaisin on nukkunut johonkin klo 15 asti, siis iltapäiväkolmeen. Kyllähän sitä krapulan takia menee päivä ihan harakoille.

Käyttäjän ilkkapellervo kuva

Tässä kirjoutuksessa on tuotetietoutta.

Korotetun alkoholiveron ja tupakkaveron lisäksi näiden aineiden käyttäjät aiheuttavat itselleen usein tietämättään kauhistuttavia henkisiä ja terveydellisiä haittoja.

“Viinikulttuurin” rantautumista Suomeen ihmettelin 90-luvulla. Yhtäkkiä punkun latkiminen olikin eleganttia ja lehdet olivat täynnä viiniartikkeleita ja -vinkkejä. Tämä alkoholin arkipäiväistäminen on varmasti aiheuttanutkin paljon lisää maksakirrooseja. Töiden jälkeen lasi-pari, illalla vielä yksi, ei tule edes krapulaa, mutta maksalla ei ole aikaa toipua kuten viikonloppukännäilyssä.

Vuosien tasaisen tinttaamisen jälkeen alkaakin sitten alkoholin aiheuttamat lukuisat tereydelliset ongelmat. Ne tunnetaan ja kustannukset tiedetään.

Itselläni ei ole tarvetta puolustella mitään, olen ollut raitis useamman vuoden ajan, eikä alkoholilla ole nyt mitään osuutta elämässäni. Siitä huolimatta en koe menettäväni mitään. Mieleni ei tee laatuviinejä, ei talousviskiä, ei skottilaista, ei konjakkia, ei kerrassaan mitään, ei edes olutta.

Ja mitä olen saanut tilalle: Aivojen hyvinvointia, paino on pysynyt kurissa, rahansäästöä, ei yhtään krapula-aamua, ei rattijuoppoutta, ei rähinöitä tai pahoinpitelyjä. Aikuiset lapsenikin ovat saaneet ehkä jonkinlaisen mallin, että ilmankin viinaa voi elää.

Jotain omituistahan tällaisessa elämässä täytyy kuitenkin olla sillä vain 9% aikuisikäisistä ihmisistä on kanssani samaa mieltä ja loput 91% kansasta pitää minua omituisena jengipetturina, epäsosiaalisena lasiin sylkijänä.

Onhan se hauskaa kuulla jollain kutsuilla. " Ai, sä oot se kaveri joka ei juo viinaa". Nimeä ihmiset ei muista, mutta tämä naurettava tapa nauttia alkoholittomia juomia muistetaan aina. Kaikki moikkaa jopa kadulla ja kaupoissa. Ne yrittää salaa arvioida olenko sattumalta retkahtanut. Siitä saisi vuoden uutisen. "Mä tiesin ei se kestä"

Sitten tää tupakka. Siitä olen ollut erossa vasta 2 vuotta. Vaikeata on ollut. Rööki on unissa mukana. Mutta esimerkki pisti miettimään lopettamista.

Mulle jäi intistä hyvä kaveri joka vetää röökiä kuin korsteeni. Sillä oli siellä tupakka suussa aina kun siihen oli mahdollisuus. Armeijan jälkeenkin tapasimme usein ja miehen tunnisti jo kaukaa tupakansavun seasta. Veti spadduja varmaan pari kolme askia päivässä. Miestä ei tupakointi ja kustannukset huolestuttaneet vähääkään. Nyt iän myötä on sauhuttelijalla terveys alkanut romahtaa. Keuhkosyöpää sillä ei ole todettu, mutta molemmat jalat on amputoitu verenkiertohäiriöiden johdosta. Keuhkoahtaumatauti on päässyt niin pahaksi, että joutuu ottamaan välillä happea nenäletkuista. Sitkeä on. Kiroaa kovasti kun nykyisin on niin hankala lähteä tupakalle.

Käyttäjän alo kuva

Luin ääneen ja vatsaan tuli kramppi.

Jokainen täältä tavallaan lähtee. Minunkin kansakoulun samallaluokallaistujista yli puolet vetelee lonkkaa 2 metriä maan alla. 3 lähti oman käden kautta, pari kuoli auto-onnettomuudessa ja muutamalle sydän sanoi työsyhteensa irti. Ja muutama istuu yhteiskunnan elättinä sossunkorvauksilla.

Tupakkaa ei nyt varmasti kannata ikinä polttaa. Tuo viinan juonti, sekin on sellainen empiirinen tutkielma; haluaa ottaa selville, että mikä siinä on niin hauskaa. Vaikka kuinka joisi, ei selviä, ei se ole hauskaa.

Selvinpäin on paljon hauskempaa.

Ei ollut mitään sanomista eikä lisäämistä Hannu Tiainen puheenvuoroon, se vaan että samaa ikäryhmää ollaan. Samaan aikaan mentiin kansakouluun, oma maitopullo mukana ja ruisleivät, koulun puolesta tarjottiin lämmin ateria emalikupissa.

Vai niin siinä kävi, että markalla maksaminen ja Tiaisen pojan juopottelu loppuivat samaan aikaan! Hannun teksti on sen verran päättäväistä laatua, että ennen tulee markka takaisin kuin Tiainen känniin.

Meillä lepsummilla alkaa tipaton tammikuu, mutta kovilla jätkillä jatkuu selvä elämä.

Hyvää Uutta Vuotta!

Käyttäjän alo kuva

Oikeassa Tiainen on.

Aloitin viinankanssa läträämisen 36 vuotiaana. Bellvillessä oli kolme viinakauppaa Sanlamin vieressä. Kävin vuoropäivin ostamassa Cape to Rio pullon (=750ml kossu). Kauppiaat alkoi morjastaan ja tuttavuutta hieroon.

Sitä meni 3 vuotta yhteen menoon, yksi Cape to Rio per päivä, joskus meni päälle Jack Daniels, kun mentiin perjantai-iltana kaupungille raveen ja sunnuntai aamuna herättiin bowling clubin nurmikolta, tulivat sedät ja tädit valkoisissa vaatteissa herätteleen. Ojensi yksikin pappa kylmän Amstelin ja sanoi, "take this, hava a cool drink".

No, nykyään se on vain muutama litra (8) olutta kerran viikossa, tasoituksen vuoksi.

Sitä kun nuorena urheilee eikä polta eikä juo, niin sitä sitten vanhana voi maistella lasin Jack Danielsia ja polttaa pätkän kuubalaista ja vielä on elämää edessä ainakin 50 vuotta.

Cheers!

http://www.capetown-minstrels.co.za

Käyttäjän gagarin kuva

Eihän tuo kommenttisi sisältö tue sitä, että Tiainen olisi oikeassa.

Sinähän tuot esille sen, että olet pystynyt kohtuullistamaan alkoholin käyttöäsi aiemmasta "läträämisestä". Tiainen painottaa absolutismin autuutta.

Käyttäjän alo kuva

Hannulle sopii mikä hannulle sopii, vaikka 10 vuotta absolut kuiva. Se on paras niille jotka ovat saaneet tarpeeksi ja nuorena aloittaneet.

Itse vedän perseet olalle, jos siltä tuntuu ja sallin muille saman kunhan ei tee kenellekkään pahaa kuin itselleen.

Käyttäjän Ponni kuva

Viinahan onkin viisasten juoma. Jos ei ole läträäjä niin saa jatkaa kohtuukäyttöään.

Taitaa olla fanaattisten dogmaatikkojen ongelma se ettei mistään löydä sitä kohtuutta?

Voisin mutta en viitti lisätä tähän mitään neuropsykologista analyysiä, ne kun ei mutuihmisiä kiinnosta.

Käyttäjän siikala kuva

Parempi onkin ettet lisää. Tekisit itsesti naurettavaksi. Alkoholia, alkoholin vaikutuksia, alkoholismia etc. on tutkittu niin kauan ja niin paljon ettet varmasti kykene tarjoamaan mitään uutta.

Käyttäjän alo kuva

Kaikkia asioita kannattaa tutkia, ei se ole loppuun sanottu jos on löydetty tutkimuksen tulos.

Sitä varten me täällä ollaan, tutkimassa ja löytämässä uusia asioita. Ja kun kerran pois lähdetään, niin se on musta.

J. Gagarin! Impivaara impivaaraa! mitä pahaa siinä on. Impivaara on hyvä paikka:

Asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin ellunkanat.

Käyttäjän siikala kuva

J. Gagarinilla on joku ongelma alkoholin kanssa, sillä muuten hänellä ei olisi niin raivokasta tarvetta puolustaa alkoholin käyttöä ja olla ylpeä kohtuukäytöstään. Alvariinsa ja joka paikassa.

Tavalliselle tervepäiselle ihmiselle on yksi ja sama juoko joku vai ei, jos ei puhuta ongelmajuomisesta.

Monet kun ovat alkoholin suhteen täysraittiita koko ikänsä ihan vain sattumalta, tai siksi etteivät pidä alkoholin mausta eivätkä sen vaikutuksista.

Eivät kaikki syö nahkiaisiakaan, eivätkä edes mustaa makkaraa. Toiset taas syövät, mutta eivät he jauha muille mainittujen tuotteiden positiivisista vaikutuksista.

Aika paljon Gagarinia viisaammat ovat jo iät ja ajat tienneet, että alokoholistille absolutismi on autuus. Autuus se on myös ongelmakäyttäjälle.

Alkoholi on mainio desinfiointiaine. Henkisesti köyhät eivät kykene iloitsemaan juomatta desinfiointiainetta. Älykkäämmät kykekevät iloitsemaan ilman desinfiointiaineita.

Uskokaa pois, mikään ei juhlista ateriaa niin upeasti kuin laadukas kylmä vesi. Se on nektaria!

Käyttäjän gagarin kuva

Tuo ilmaisu "raivokas tarve" on kyllä aika värikäs. ;D

Tietysti alkoholistille absolutismi on autuus. Ja korostinkin sitä, että moinen varsinainen alkoholismi on nimenomaan Suomessa tyypillisempää kuin esimerkiksi Etelä-Euroopassa. Sanoin luulevani, että geneettisillä tekijöillä on siihen syynsä.

Kommenttisi ei ole aivan johdonmukainen alusta loppuun saakka, kun toisaalta korostat erilaisia mieltymyksiä ja painotat ainakin rivien välistä niiden kunnioittamisen tarvetta mustine makkaroineeen ja nahkiaisineen, mutta sitten heittäydytkin yhtäkkiä kategorisoimaaan kaikki alkoholista nauttivat desinfiointiaineen käyttäjiksi.

Jos joku nauttii viinilasillisesta spagettiaterian yhteydessä, niin ei se osoita heikompaa älykkyyttä kuin se, että haluaa mieluummin juoda mineraalivettä siinä yhteydessä.

"Raivokkuuuteni" tähän kommentointiin ammentaa kasvualustansa impivaaralaisuuden vastustamisesta. Yllättävän monet suomalaiset ovat lukkiutuneet perinteiseen kieltolaki- ja ongelmakulttuuriin alkoholin suhteen. Sinä sen sijaan edustat tietyssä mielessä tyypillistä itseraitistunutta alkoholistia, joka pohjimmiltaan ei myönnä, että alkoholista voi nauttia ongelmitta. Sinappiakin voi levittää makkaran päälle ja nauttia siitä makuelämyksestä ilman, että sitä pitäisi työntää sisäänsä niin paljon, että elimistö myrkyttyy.

Käyttäjän siikala kuva

En ole ikinä, missään enkä koskaan väittänyt ettei alkoholista voi nauttia ongelmitta.

Pitäisi kuitenkin hyväksyä se, etteivät kaikki halua alkoholia nauttia ongelmittakaan, koska he eivät nauti alkoholista.

Tämä on ongelma. Ihminen ei rauhassa saa valita käyttääkö hän alkoholia vai ei, sillä ne jotka käyttävät alkoholia yrittävät kaikin keinoin saada kaikki muutkin sitä käyttämään.

Jopa syyllistämällä.

Itse pidän nykyään aidoista ja puhtaista mauista, joten en käytä sinappiakaan. En kuulu niihin suomalaisiin, jotka grillillä tilavat minkä tahansa KAIKILLA MAUSTEILLA.

Amerikkalaiseen tapaan nautin ruoan kanssa vettä.

Käyttäjän metsamies kuva

Eiköhän se amerikkalainen ruokajuoma ole sitä amerikan shampanjaa, coca colaa. Vesi ruokajuomana on ihan normaalia. Ei amerikkalaista, tai kiinalaista, vaan ihan normaalia.

Käyttäjän siikala kuva

Kyllä vesi on normaalia. Mutta erityisesti Yhdysvalloissa ravintolassa asiakkaalle tuodaan ensimmäiseksi kannullinen jäävettä, eikä hänen välttämättä edes odoteta tilaavan viiniä.

Käyttäjän metsamies kuva

Saati suomalaista tapaa, lasillista maitoa ;)

Käyttäjän wiljoantero kuva

"Henkisesti köyhät eivät kykene iloitsemaan juomatta desinfiointiainetta. Älykkäämmät kykekevät iloitsemaan ilman desinfiointiaineita"

Älykkäät ja henkisesti tasapainoiset ihmiset pystyvät hallitsemaan nautintoaineiden käyttönsä ilman keinotekoisia tukirakenteita.
Normaalit ihmiset eivät toitota pakonomaista täysraittiuttaan julkisuudessa, vaan kykenevät iloitsemaan alkoholin rentouttavasta vaikutuksesta niin halutessaan.

Käyttäjän Ponni kuva

Ohhoh..

Melkoinen profeetta se sinäkin jos hokkuspokkus voit jakaa ihmiset noin vaan henkisesti köyhiin ja rikkaisiin.

Monet absolutistit on saaneet uskonnollisen kurikasvatuksen ja ovat ihan kieroutuneita. Uskontohan on ooppiumia kansalle. Uskonnon kautta voi saada osakseen vaikka fundamentalismia ja joukkopsykoottisuuteen päätyvän olotilan jossa kuuppa piipaa vaikka ei ois viinan tippaa ottanut ikinä.

Vai väitätkö että houruloissa on vain alkoholisteja? Älä väitä sillä se ei ole totta.

Muuten..
Just kinasin parin "muhametin" kanssa absolutismista. Tyypit on päätyneet Suomalaisen hyvinvoinnin avun pariin pakolaisina masta jossa on alkoholikieltolaki mutta niin perkeleelliset olot että väkivaltaa lähtivät pakoon henkensä kaupalla..

Siinä sitä on hengen paloa jaloa oi hoosiannaa taavitin poika plaaplaaplaa..

Herätys!

Käyttäjän siikala kuva

Miksi täysraittius olisi pakonomaista?

Juuri tuossa olettamuksessa parhaiten näemme mihin kapea ajattelu johtaa. Suomessa on ilman mitään pakonomaisuutta tai tukirakenteita täysraittiita ihmisiä enemmän kuin juuri kukaan uskoo.

Suomessa on myös hirvittvän paljon enemmän alkoholihaitoista kärsiviä kuin juuri kukaan uskookaan.

Joten Antero Manninen on hyvin väärässä.

Käyttäjän wiljoantero kuva

Toki tiedän, että alkoholi aiheuttaa suunnattomia ongelmia nimenomaan Suomessa. Sosiaalihuollon piirissä toimineena olen joutunut ratkomaan niitä.
Tässä keskustelussa on nyt kysymys nimenomaan siitä, että alkoholistit eivät pysty omin avuin kohtuukäyttöön, eivätkä olemaan täysraittiita, vaan tarvitsevat yhteiskunnan (sosiaalihuolto, psykiatriset hoitolaitokset y.m.) ja vapaaehtoisjärjestöjen (AA, mielenterveysjärjestöt y.m.) tukea raittiudelleen.
Henkilö, joka pystyy itse hallitsemaan alkoholinkäyttöään, voi niin halutessaan olla tapeen mukaan raitis ajoittain tai pysyvästi. Hänen ei tarvitse tehdä siitä numeroa.

Alkoholilla on, oikein käytettynä, myös positiivia vaikutuksia: se edistää sosiaalista kanssakäymistä ja usein myös terveyttä.

Mietin vaan sitä alkoholismin syntyä. Kun sanotaan siitä että se on tunne-elämän sairaus, siis mikä se on?

Olen satojen ihmisten kanssa jotka ovat ja kärsivät ko. ongelmasta, keskustellut. Taustalla on hyvin usein ollut hylkääminen,. Hylkääminen on ollut naisen puolelta kylmyys, toisen paremman löytäminen, sitoutumattomuus avioliittoon tai avoliittoon jne. Toisinsanoen tyytymättömyys omaan peilikuvaan.

Sitoutumattomuus elämään, ja omaan elämänkumppaniin ja yhdessä tekemiseen vastuun näkökulmasta on unohdettu. Kun sitten monet miehet hakevat pysyvyyttä ja jatkuvuutta ovat naiset tuottaneet pettymyksen lupauksineen ja koko aikaisen etsimisen elämän tarkoituksen etsimisen filosofisen viisastelun kautta.

Vastaus on alkoholi, jokla vapauttaa hetkellisesti elämäntuskasta.

Käyttäjän hanante kuva

Alkoholismin synnystä lienee monta tutkimusta. Muutamissa puhutaan fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta ja henkis- / hengellisestä riippuvuudesta.
Yliopisto maailma oli pitkään vain kolmen ensimmäisen riippuvuuden kannalla ja etsi niihin vastauksia, puhuen silti kokonaisvaltaisesta ihmisen kohtaamisesta. Olisiko ollut -87 kun Tohtori Niemelä nosti tuon ensimmäiseksi kirjoittamani mallin esiin kokonaisvaltaisena kohtaamisena yliopistomaailmaan.
Sitten on tietenkin aivo, välittäjäainetutkimukset, perimät yms. väitökset. Tämän lisäksi on olemassa hirvittävän suuri määrä lääkehoitotutkimusta. On mietitty kumpi oli ensin päihdeongelma vai mielenterveysongelma, kumpi synnytti kumman. Vai estikö alkoholismi mielenterveysongelman ja synnytti alkoholismin. Kaikki tieteellistä faktaa, mutta ei ole vienyt kuitenkaan asiaa eteenpäin kuin virkojen perustamisessa.
Kaksi mielenkiintoisinta aluetta joihin itse uskon on sosiaalinen riippuvuus ja oppimisen kautta tapahtuva juominen. Sosiaalinen riippuvuus voi syntyä viikossa, sopivassa porukassa, joka vie mukanaan. Oppiminen voi tapahtua vääränlaisen ympäristön mukana.
Minusta sellaiset ajatukset joissa haetaan pohjaa omalle juomiselle esimerkiksi geeneistä tai yleensä perimästä vie alkoholistin omaa vastuuta pois. On helppo sanoa, olen niin heikko, kuulun siihen sukuun se on verenperintö. Edelleen olen sitä mieltä että alkoholistiksi ei synnytä vaan opitaan pitkän ja tuskaisan tien kautta. Kun riippuvuus on syntynyt se vie ihmisen mukanaan jos ei itsellä riitä voimavaroja sen lopettamiseen. Alkoholistilla täytyy syntyä oikeanlainen vihasuhde alkoholismiin ja alkoholiin, että hän selviää siitä. Alkoholismi on tietyllä tavalla niin voimakas rakkaussuhde, että hän on valmis myymään kaiken, valmis luopumaan kaikesta. Vasta sitten kun häviää taistelun kohtuukäytöstä juovaksi alkoholistiksi voi ymmärtää sen tuomat kivut ja tuskat. Ei alkoholistit tarvitse ruoskaniskuja, he saavat jo niitä. Ei heidän elämästään kannata olla kateellinen tai luulla että he nauttivat siitä. Sinne on helppo tie, vain juomalla sinne pääsee, riittävällä harjoittelulla. liityn mielelläni Pekan vesilinjalle.

Käyttäjän gagarin kuva

Ei geneettinen taipumus vie pois vastuuta oikeiden johtopäätösten tekemisestä. Laktoosi-intoleranttikaan ei voi nauttia maidosta ja hänen on siihen tyytyminen vaikka moni muu hänen ympärillään siitä nauttiikin.

Alkoholismi on todella monimuotoinen ilmiö. On määrittelykysymys tulkitaanko se sairaudeksi vai heikkoudeksi. Käsittääkseni se on kombinaatio geneettisestä herkkyydestä, impulsssikontrollihäiriövaltaisesta luonteenpiirteestä (eli vastuuttomuudesta) ja jostain elämän ongelmasta - joko akuutista sellaisesta tai lapsuuden traumoista.

Käyttäjän Ponni kuva

Jotkut juo vitutukseen, jokkut iloonsa, jotkut siks kun kaveriporukassa muutkin juo.. Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa vastausta.

On niitä ylipainoisiakin jokka ei ole kaikki yhtä köyhiä tai yhtä surkeita. Jokkut vaan on persoja kaikelle nautinnolle, sekin voi olla syy ilman että ois mitään isompaa vikaa päässä..

Mahtaako Y-kromosomillakin olla joku osuus? Samoin testosteronilla. Harvemmin muijat alkoholisoituu kuin miehet. Siinä on oltava joku korrelaatio. Aihetta voi tarkastella tieteellisesti, tai.. ei sitä muuten kannatakkaan käsitellä jos kuvittelee löytävänsä totuuden, joka aina hiukan satuttaa osuessaan. Helpottaahan se sit jos tiedon kautta saa homman hallintaan. :)

Käyttäjän siikala kuva

Geeneettien alttius voi johtaa siihen että ihmisestä tulee heti alkoholista riippuvainen, eikä hän enää kykene lopettamaan vaikka haluaisi. (Pentti Saarikoski oli ääriesimerkki.)

Heroiinikin sopii joillekin tilapäisesti käytettynä - useimmilla se on oikotie kuolemaan.

Harvoin olen lukenut alkoholismista niin asiantuntemattomia kommentteja kuin J. Gagarinin kirjoittamat.

Irvokuuden huippu on vertaus laktoosi-intoleranttiin. Vertauksena se ei kestä ainoatkaan tarkastelua.

Käyttäjän gagarin kuva

"Geeneettien alttius voi johtaa siihen että ihmisestä tulee heti alkoholista riippuvainen, eikä hän enää kykene lopettamaan vaikka haluaisi. (Pentti Saarikoski oli ääriesimerkki.)"

Tuotahan minä juuri painotin.

"Irvokkuuden huippu on vertaus laktoosi-intoleranttiin. Vertauksena se ei kestä ainoatkaan tarkastelua."

Laktoosi-intoleranssi on myös pääosin geneettistä perua, joten se on hyvinnii verrattavissa "alkoholi-intoleranssiin". Tietysti sen intoleranssin ilmeneminen saa alkoholin kohdalla aivan toisenlaisia muotoja, lähinnä psyykkisiä sellaisia, kun taas laktoosin kohdalla kyse on vain elimistön reaktioista. Mutta enhän niitä verrannutkaan fysiologisen samankaltaisuuden, vaan asetelmallisen samankaltaisuuden pohjalta. (Tosin aasialaisilla on yleistä myös entsyymipohjainen alkoholi-intoleranssi, mikä aiheuttaa sydämen tykytystä ja ihon punertumista jo pienien alkoholimäärien kohdalla).

Sävysi vastauksissasi kommentteihini on tänään jotenkin omituisen aggressiivinen, vaikka monessa mielessä olemme jopa samoilla linjoilla.

Käyttäjän Json kuva

Ryyppäämisessä on sellainen piirre, että ensimmäinen puoli vuotta on hauskaa ja viimeinen puoli vuotta ei ole.

Käyttäjän hanante kuva

Minäkin join viimeisinä aikoina vuoden aikana vain kahdesti, toinen humala kesti puolivuotta ja toinen kuusikuukautta.

Käyttäjän hanante kuva

Ihan vain reunahuomautuksena ettei synny väärää kuvaa. Alkoholismi on akuutissa vaiheessa sairaus ja vieläpä kuolemaan johtava sairaus. sairaudesta voi toipua tai parantua, ihan miten sen jokainen itse käsittää. Paranemisen lopputulos ei kuitenkaan ole kohtuukäyttö, se on harhaa. Paranemisen lopputulos on raittius.

Käyttäjän Hermiitti kuva

Viinaa juovat vain ei-raittiit henkilöt! :)

Paras känni oli ja meni jo aikoja sitten ohi.

Käyttäjän hanante kuva

"Harvemmin muijat alkoholisoituu kuin miehet."

Naisten on helpompi alkoholisoitua kuin miesten. Nainen ei voi koskaan käyttää samoja määriä alkoholia kuin mies, ilman että siitä aifeutuisi haittoja. Katsokaapa vähän ympärille miten se naisten alkoholinkäyttö on kasvanut. Siitä on hyvä osoitus keskioluen vapautumisen myötä, perheenäitien kaljan lipittely ja sitä kautta alkoholisoituminen. Kannattaa muistaa että naisten suurkulutuksen ylittävä alkoholinkäytöllä on paljon lyhempi histortia. Muutama vuosi sitten naiset saavuttivat miehet myös kuolintilastoissa.

Olen samaa mieltä tiede ei tule löytämään lopullista oikeaa vastausta. Vastaus tähän asiaan on paljon yksinkertaisempi, kuin tieteen eri haarat. Vataukset voi löytyä kentältä, sieltä missä työtä tehdään.

Vaikka tuolla eräs kirjoittaja arvioikin itseoppineita alkoholisteja omista paranemismetodeista, niin itse uskon kuitenkin siihen vahvuuteen joka tulee omasta käyttöhistoriasta ja selviytymisestä, sekä koulutuksesta. Tästä ryhmästä käytetäänkin nimitystä kokemusammattilaiset.

Käyttäjän gagarin kuva

Olen myös sitä mieltä, että naiset alkoholisoituvat helpommin kuin miehet. Ehkäpä juuri tästä johtuen kulttuuri on aikojen saatossa muovautunut sellaiseksi, että naisten alkoholin käyttöä on paheksuttu.

Käyttäjän jannepirinen kuva

Otin pienet napanderit kello 20.12.

Nyt vois olla vaikka viikon ilman.

Viina on viisastelijoiden juoma.

Käyttäjän antsu kuva

Tästä on jo aikaa, mutta eräs nainen kertoi varsin erikoisen raitistumiskertomuksen. Lyhyt versio.

Nainen otti eron miehestään, koska tämä raitistui. Hän kertoi kestäneensä hyväntuulista tissuttelijaa 25 vuotta, mutta korkin kiinni pantuaan alkoi paasata ja hohota naapurustoakin ja hänenkin satunnaiset siiderinsä mies kaatoi viemäriin. Absolutisti liittyi AA-kerhoon ja joidenkin tukihenkilöksi. Hän oli lähes jatkuvasti luuri korvalla. Töissä oli mennyt alkoholisti vaiheen yli tiettävästi hyvin, mutta nyt alkoi tulla nootteja, kun mies hoiteli toisten alkoholista eroonpyrkivien hommia työaikanakin. Sen lisäksi mies aikoi raitistaa koko työyhteisön eikä puhunut mistään muusta kuin alkoholista ja sen välttämisen autuudesta. Oletuksena oli, että kaikki työkaverit ryyppää samalla tavoin kuin hän oli ryypännyt. Kun sitten tuli YT- neuvottelut, hän oli ainoa keskiportaasta, joka sai lähteä.
Sekään ei pysäyttänyt saarnamiestä, sillä kaikki ympärillä olivat hänen mielestään rapajuoppoja, jotka pitää raitistaa. Aikaakin oli nyt työttömänä tarpeeksi.
Täysi-ikäisen poikansa kotonakin hän oli käynyt melskaamassa viinan kiroista, kun soitti tälle ja kuuli, että saunailta oli menossa. Ryntäsi sinnekin ja otti jääkaapista oluet ja rikkoi ne roskikseen.

Tähän loppui se avioliitto, sillä tämä mies meni äärimmäisyyteen oman ongelmansa torjunnassa. Tuo tuttavani kertoi, että miestä kesti hyvin vaikka hän iltaisin oli lähes joka ilta pikku hönössä, mutta raittiina ei mennyt kuin muutama kuukausi, kun sietokynnys kaikilla ympärilläolevilla ylittyi. Miehestä tuli tyranni, joka oli aina oikeassa, ei kuunnellut ketään, paitsi muita entisiä alkoholisteja ja piti aina toisia ihmisiä alkoholisteina ja huonompina kuin hän, joka oli päässyt eroon alkoholista. Mikään muu ei täyttänyt hänen elämäänsä kuin hän itse ja loputon ylemmyydentunne omasta erinomaisuudestaan.

Mikähän ilmiö tuokin on? Onkohan tuollaista tutkittu ja onko se kovinkin yleistä?

Käyttäjän gagarin kuva

Esimerkkisi oli äärimmäinen sellainen, mutta kyllä useilla raitistuneilla alkoholisteilla on samaa vivahdetta asennoitumisessaan muiden alkoholin käyttöön.

Jos luet pieteetillä vaikkapa tässäkin ketjussa Siikalan ja PerusHannun kommentteja, niin rivien välistä ei voi olla tunnistamatta tuomitsevaa asennetta, vaikka sitä pyritäänkin verhoamaan eri tavoin. Kyllä se "desinfiointiaine" -asenne jossain vaiheessa helposti tulee pintaan, kun vähän sohaisee.

Käyttäjän antsu kuva

Vaikea sanoa, mutta eihän tuollainen varmaankaan ole kovin yleistä. Minäkin tunnen monta kiintiönsä täyteen juonutta, mutta he käyvät saunailloissa ja kosteissa kokouksissa kuin muutkin. Eivät he mitään numeroa raittiudestaan tee. Eikä tarvitsekaan.

Kävin aamulla kaupassa ja huomasin lähikaupan tiskissä varsin erikoisen hinnoittelun. Litran pullo olutta maksoi vähemmän kuin samankokoinen pullo vettä.
Tiettävästi täälläkin olut tehdään pääasiassa vedestä ja monen prosessin jälkeen se pullotetaan. Veden pullottaminen ei luulisi olevan kovin kallis prosessi.

Mutta. Kun haette sen pitzan jostain kotiinne, niin kallein tuote on sen pitzan pakkaus. Siitä myös hakija maksaa eniten, vaikka se on käytön jälkeen lähinnä "ongelmajätettä".

Antti Pentikäinen Kirkon ulkomaanavun johtaja arvioi itse taannoin joihinkin tutkimuksiin vedoten että alkoholin kulutuksen 10%:n aleneminen todennäköisesti riittäisi tasapainottamaan Suomen kuntien talouden. Ts. jos tuo tieto pitää yhtään paikkaansa ongelmien ratkaisu ei ole kovin kummoinen. Itse arvioisin ettei kuntatalouden ongelmien ratkaisuksi taida sittenkään riittää jonkinasteinen viinan läträämisen väheneminen vaikkakin sillä on varmasti sosiaalimenojen alentava vaikutus.

Käyttäjän hanante kuva

J.Gagarin

"Jos luet pieteetillä vaikkapa tässäkin ketjussa Siikalan ja PerusHannun kommentteja, niin rivien välistä ei voi olla tunnistamatta tuomitsevaa asennetta, vaikka sitä pyritäänkin verhoamaan eri tavoin. Kyllä se "desinfiointiaine" -asenne jossain vaiheessa helposti tulee pintaan, kun vähän sohaisee."

Etsi minulle se tuomio jossa tuomitsen alkoholin käytön. Se että pidän itse alkoholia tarpeettomana raittiuteen nähden ei ole toisten tuomitsemista.

Myöskään se ei ole tuomitsemista jos kerron jotain asiaa, tiukasti kantaa ottaen. Minu ei tarvitse verhota moitään asiaa. Käyn itse ravintoloissa, risteilyillä, matkoilla, olen kaikissa mahdollisessa mukana. Jos minä en ota viinaa, enkä etsi sille selityksiä, sekään ei ole tuomitsemista.

Olen ollut ison yrityksen päihdetyön ja puuttumismallin kehittelyssä mukana, tehnyt sitä työtä kahdeksan vuotta. Tällä hetkellä teen päihdetyötä tavallisten jo kelkasta pudonneiden ihmisten parissa. Nuo molemmat työt ovat opettaneet, että pellet ei tässä työssä pärjää, ei myöskään tuomarit. Nyt alkaa olla kokemusta tästä työstä neljännesvuosisata.
Yksi periaate täysin vankkumaton minulla kyllä on , alkoholistit tai ongelmakäyttäjät ei ohjeista minua tai työtäni, siitä en tingi. Se on myös intervention ja yhden parhaimpia tuloksia saavuttaneen terapiamallin ydin.

Käyttäjän antsu kuva

"Yksi periaate täysin vankkumaton minulla kyllä on , alkoholistit tai ongelmakäyttäjät ei ohjeista minua tai työtäni, siitä en tingi. Se on myös intervention ja yhden parhaimpia tuloksia saavuttaneen terapiamallin ydin."

Nyt en ymmärtänyt? Mistä työstä kirjoitat, kun olet laatimassa puuttumismalleja päihdeongelmaisille? Eikö työssäsi pidä kuunnella jokaista heitä, sillä jokainen on yksilö ja se, että meistä jokainen juo alkoholia aivan eri syistä ja niiden seuraukset ovat aivan erilaiset.

Se mikä sopii arskalle ei sovi jaskalle ja päinvastoin. Jos ei mitään näistä haluakkaan oppia, niin sehän varsinaista sanelupolitiikkaa on.

Kuka sinua sitten ohjeistaa työssäsi, vai oletko kenties kaiken yläpuolella oleva, jolle ei kukaan tule sanomaan mitään, varsinkaan ne joita muka yrität hoitaa ja ohjata oikealle tielle.

Vai ymmärsinkö nyt aivan väärin. Tuotahan se J.Gagarin ja minä esimerkilläni juuri tarkoitinkin. Terveysterroristista, joka oman kokemuksensa perusteella itse nostaa itseään persuuksista ilmaan, muiden yläpuolelle.

Käyttäjän ristoi kuva

Kohtuu raittius myönteisenä asiana olisi koko yhteiskunnassa ihan hyvä juttu. Juhlintatilanteisiin liittyy Suomessa kuitenkin pitkät perinteet etanolipitoisten nesteiden käyttämisestä. Ehkä alkoholiton vaihtoehto pitäisi katsoa normaaliksi käytännöksi ilman "miksi sinä et juo", "taidat olla alkoholisti, kun olet raitis" yms. huomautuksia tai epäilyksiä. Onhan Koskenkorvapullossakin se vesi kuitenkin hinnaltaan* arvokkain asia, joten luulisi sitä löytyvän arvokkaita juomia juhliin.

*) Puhdas etanoli on hinnaltaan bensiinin luokkaa, mutta kun pulloon lisätään arvokasta Koskenkorvan vettä, niin tuotteen litrahinta onkin hyvinkin kymmenkertainen, n. 25€.

Toivotan Kihniön kommunistille ja hänen bloginsa lukijoille raitista loppuvuotta 2012!

Käyttäjän antsu kuva

Toki arvostan elämää niin paljon, että sitä ei pidä alkoholilla pilata. Jo siksi, että usein se jolta on "mopo karannut käsistä" ei tietenkään ole yksin kärsimässä tilanteesta. Jokainen on varmasti tietoinen, että perheväkivaltaan liittyy miltei aina päihteet.
Jokainen tietää myös, että eri ihmiset käyttäytyy alkoholin vaikutuksen alaisena eri tavalla.
Joku pystyy juomaan yhden tuopin olutta, mutta eivät kaikki.

Yhdysvaltojen intiaaneilla on huomattavasti suurempi riski alkoholisoitua, kuin sinne tunkeneilla valkoilla ihmisillä. Tätä ominaisuutta jopa käytettiin hyväksi raivattaessa tilaa vanhan mantereen asukkaille. Sama ominaisuus on todettu myös eskimoilla. Siksi esim. Grönlannissa on alkoholiongelmaisia suhteessa paljon enemmän kuin Tanskassa.

Hoitokeinoja ei voi käyttää kehittämättä niitä ja se totuus ei miksikään muutu, että väkisin ei ketään raitisteta. Omaa tahtoa pitää olla ja siksi kunnioitan aloittajan 10 vuotista taivalta raittiina. Se kuitenkin on se ihmisen normaali olotila. Ei se, että ollaan kännissä. Siitä päästään juuri siihen, että me kaikki emme ole alkoholisteja, vaikka asiasta voimme keskustellakin ja jotain saatamme tietääkin. Niitä seikkoja olen tuonut esille tässä yhteydessä, mutta nämä eivät minusta alkoholistia tee eikä edes suurkuluttajaa. Ei myöskään parempaa ihmistä kuin raitistuneesta alkoholististakaan. Ne asiat arvioidaan aivan toisilla tavoilla, kuin on/off etanoli.

Käyttäjän hanante kuva

Petri Suomi ymmärsit varmaan ihan oikein, siinä lukee nimenomaan kuten sanoin.

Luulen "mukamas" auttaneeni ihmisiä aika paljon, ainakin palaute on ollut sellainen.
Kaikkia en ole voinut auttaa.

"Kuka sinua sitten ohjeistaa työssäsi, vai oletko kenties kaiken yläpuolella oleva, jolle ei kukaan tule sanomaan mitään, varsinkaan ne joita muka yrität hoitaa ja ohjata oikealle tielle."

Jos luulet että työntekijää ohjeistaa asiakkaat olet eksynyt tosipahasti. Asiakas, joka elää valhemaailmassa alkaisi ohjaamaan työntekijää, aika huvittavia sinä puhut ja heittelet loukkaavia herjoja sekaan. Kyllä minun toimintatapani ja mallini tulee ihan omasta kokemuksesta ja koulutuksesta käsin.
Jos se keppi kolahti jalkaasi kun sanoin että alkoholistit eivät minua ohjeista työssäni, niin en voi kuin pahoitella.
Asiakkaat yleensä tullessaan hoitoon sitoutuvat hoitopaikan malleihin.
Yleensä ne henkilöt jotka istuvat alkoholistin rinnalle myötäeläjäksi uskaltamatta sanoa mistä on kysymys, ovat joko heidän hyviä ryyppykavereitaan, tai todella korkeasti koulutettuja virkamiehiä. Hoitotulokset myös sen osoittaa hyvin selvästi.
Lopuksi sellainen malli, jota käytetään yleisesti päihdeongelmiin puuttumisessa, on interventio. Se tarkoittaa vapaasti suomennettuna väliintuloa ja puuttumista, pysäyttämistä. Siinä väliintulossa käytetään välillä hyvinkin pysäyttäviä keskusteluja. Totta kai joka mallissa kuullaan asiakasta.
Jos se sinun mielestä on oman perseen nostamista tai yläpuolelta katsomista, niin olkoon. Mieluummin katson oma perse ylhäällä, kuin että katson välinpitämättömästi ihmisestä välittämättä ja puuttumatta. Se ajatus että Suomalaisista on noin 10 % ongelma käyttäjiä, pätee työpaikoille myös. Eiköhän jo riitä se vanhakantainen ajattelumalli jossa tämä 10 % työpaikan ihmisistä hallitsee 90 % työpaikan ihmistä. Nämä 90 % työntekijöistä on suostunut tekemään heidän puolestaan töitä, suojellut, kuljettanut piiloon ja odottanut salamaa taivaalta toivoen että näissä ihmisissä tapahtuisi muutos. Myötäelämällä alkoholistien rinnalla ei synny muuta kuin ruumiita.
Lopuksi luulen että ymmärsit kirjoitukseni väärin tai halusit ymmärtää sen väärin, ei sillä niin väliä ole ;)

Käyttäjän hannu kuva

Kiitos vielä kerran kaikille mielenkiintoisesta keskustelusta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja