Reilusti punainen

Miksi kansa nielee mukisematta porvarihallituksen toimet?

 

Miten on mahdollista harjoittaa kansan tahdon vastaista politiikkaa ja silti kahden suurimman hallituspuolueen kannatusluvut keikkuvat gallupista toiseen kärkisijoilla? Minusta kyse on yksinkertaisesti siitä kenellä on valtaa, on myös voimaa. Keskustalla ja kokoomuksella on niin massiiviset voimat takanaan, että heidän on kovin helppo saada hegemoninen asema yhteiskunnasta.

Eihän muuten ole selitettävissä se, että kun nuorisotyöttömyys on ennenkuulumattomissa lukemissa, köyhien määrä lähentelee miljoonaa, tuloerot ovat suorastaan räjähtäneet, maatamme sidotaan yhä tiukemmin mukaan Naton sotapolitiikkaan jne., - silti oikeiston asema on vankka eikä ääniä sada ropinalla vasemmiston laariin.

En puutu nyt vasemmiston tekemisiin vaan otan kaksi esimerkkiä joilla oikeisto pitää kansan ruodussa. Ensimmäinen on ns. auktoriteettien käyttö ja toinen on tietysti ylivertainen valtamedia jota oikeisto hyödyntää kaikella tavalla.

Kun hallitus tekee ratkaisuja jotka ovat epämiellyttäviä kansalaisten kannalta, niin se ei suinkaan tuo näitä esityksiä suoraan ihmisten nieltäviksi vaan se valjastaa jo hyvissä ajoin kansliapäälliköitä, Suomen pankin ekonomisteja ja kaiken maailman professoreita eli näitä auktoriteetteja lyömään suomalaisille madonlukuja joissa kerrotaan miten huonossa jamassa maamme kohta on.  Ja jollei tehdä jotain radikaaleja leikkauksia tai muita kansaa kurjistavia toimenpiteitä, niin olemme sellaisessa liemessä, että koko kansakuntamme on uhattuna.

On valitettavasti niin, että suomalaiset ovat auktoriteettiuskollista kansaa ja siksi on tavallisen ”pulliaisen” kovin vaikeaa taistella heitä vastaan vaikka kuinka pystyisi todistelemaan ns. asiantuntijoiden olevan väärässä. Myös pienten puolueiden painoarvo kansan silmissä on toista luokkaa kuin näiden auktoriteettien.

Valtamedia on sellainen mahti joka meillä määrää mistä, milloin ja miten keskustellaan tai mitä asioita nostetaan esille. Aivan samalla lailla kuin auktoriteetit valjastetaan tekemään työtä vallassaolijoiden puolesta, samoin toimitaan myös median suhteen. Media laitetaan pelottelemaan ja maalaamaan uhkakuvia ja annetaan ymmärtää, että vaihtoehtoja ei ole ja jollemme ole nöyriä joudumme kuumuuteen.

Vaihtoehtoja on, mutta niistä vaietaan lähes totaalisesti. Tiesittekö muuten, että eilen oli Helsingissä Suomen sosiaalifoorumi joka veti kansaa puoleensa ja jossa keskusteltiin laajasti vaihtoehdoista nykymenolle ja paljosta muusta. Ette tietenkään tienneet, koska valtamedia piti kaksipäiväisen tilaisuuden tiukassa uutis-sulussa. Tiesittekö sitäkään, että Johanna Korhonen esitti hyviä ehdotuksia vaalirahauudistukseen joilla olisi tasoitettu pienten puolueiden asemaa isojen puristuksessa. Tämäkin asia vaiettiin lähes tyystin ja varmaan suurten puolueiden mahtikäskyllä, sillä eivät ne halua sahata omaa oksaansa.

Näin meitä hallitaan – porvareilla on nyt vahva hegemonia yhteiskunnassamme ja siksi oikeistolaisen komennon murskaaminen on vaikeaa mutta ei mahdotonta. Toisaalta hallitus ylimielisyydellään ja kovan linjan politiikallaan silottaa tietä vasemmistolle – se on vain osattava hyödyntää.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (41 kommenttia)

Gagarin (nimimerkki)

Suomen kansan enemmistö haluaa porvarillista politiikkaa.

Jari-Petri Heino (nimimerkki)

Kyllä me tiedettiin, että oli sosiaalifoorumi Helsingissä. Me kyllä tiedetään myös paljon muuta, jota sinun ei tarvitse meille kertoa.

Pidätkös meitä idiootteina vai?

Vallankumoustako havittelet, vai oletko tekemässä vain vaalipropagandaa?

Calle (nimimerkki)

Natsien keskitysleireillä, vankien keskuudessa oli henkilöitä, jotka yhteistyössä saksalaisten vartijoiden kanssa, toimivat vanginvartioina. Heitä kutsuttiin kapoiksi.

Kapitalismissa on omat kaponsa.Heidän tehtävänään on järkevien vaihtoehtojen esittäjien syyttäminen stalinisteiksi, neuvostoliiton kätyreiksi jne. Keskitysleireillä kapojen ei tarvinnut työskennellä ja he saivat kunnon ravintoa. Minulle on hieman epäselvää mitä nämä kapitalismin kapot luulevat hyötyvänsä puolustaessaan köyhien kyykyttämistä, terveydenhuollon epäoikeudenmukaisuutta, johtajien optioita, tuloerojen kasvua, kapitalistien aiheuttamia ekokatastrofeja jne.

JariH (nimimerkki)

Ehkä suosio johtuu siitä, että tällä hetkellä vaaleissa äänestämässä käyvät enemmän porvareiden äänestäjät kuin "duunareiden". Kannattaa myös muistaa, että käsite "kansa" on liukumassa pois siitä myyttisestä muotista, jossa se on viimeiset 60-vuotta pölyttynyt.

Kannattaa ehdottomasti alkaa päivittämään manifestiaan, sillä vanha ajattelutapa kansasta, työvöestö, porvareista, köyhistä ja hyväosaisista on jo muuttunut.

Kolpakko (nimimerkki)

Koska kansa ei ole sinä

Calle (nimimerkki)

Kun edellisessä kommentissani pohdin, mitä kapitalismin kapot eli juoksupojat hyötyvät toimistaan niin yksi mahdollinen vastaus on, eivät mitään. Heitä on yksinkertaisesti kustu silmään.

Gagarin (nimimerkki)

Edellä hyviä lisänäkökohtia omaan kommenttiini. Monilta kommunisteilta on jäänyt tajuamatta, että kansa koostuu nykyään laskuttajista, konsulteista, puhelinmyyjistä, IT-alan osaajista ja virkamiehistä. Hitsaajat, muurarit, liukuhihnatyöläiset ja hanslankarit ovat katoavaa kansanosaa, joka voitaisiin pian panna pieneen reservaattiin museoitavaksi.

Käyttäjän hannu kuva
Hannu Tiainen

Gagarin (1)

Ei asia ole noin yksiselitteinen. Enemmistö vastustaa Natoa ja silti oikeisto ajaa meitä siihen, enemmistö suomalaisista haluaa säilyttää julkiset palvelut ja hyvinvointiyhteiskunnan mutta oikeistohallitus ajaa niitä kovaa vauhtia alas. Kyllä kyse on siitä, että ihmiset on näiden auktoriteettien avulla peloteltu siihen luuloon, että hallituksen toimet ovat välttämättömiä.

Kalevi Wahrman (nimimerkki)

JariH kommentoi: 4

"sillä vanha ajattelutapa kansasta, työvöestö, porvareista, köyhistä ja hyväosaisista on jo muuttunut. "

En näe väitettä oikeaksi. Kerro, perustele.

Suurin viimeaikainen muutos on tuloerojen kasvu palkkatulojen ja palkkaan perustuvien tulojen heikentymisenä. Myös "huippu palkat" ovat pärjänneet.

JariH (nimimerkki)

#9:

Työvöestöä ei enää mielletä mielestäni perinteisiksi "tehdasduunareiksi", jotka tekevät kolmea vuoroa ymåäri vuoden. Tähän joukkoon kuuluvat nykyään myös esimerkiksi tietotyötä tekevät, joita maassamme on paljon. Työvästä puhuttaessa olisi hyvä muistaa, että esimerkiksi toimitusjohtaja on pelkkä palkattu duunari yhtiön hallituksen näkövinkkelistä.

Köyhien ja hyväosaisten määritteleminen on helpompaa sinällään, mutta nykyään on hyvin epäselvää kuka on hyväosainen ja kuka ei. Miten määritellä missä menee "hyväosaisuuden" raja? Mitkä kriteerit on täytettävä, jotta saa leiman otsaansa?

Moni niin sanottu duunari on äänestänyt porvareita, vaikka porvari riistää joidenkin mielestä hyvinvointinsa duunarin selkänahasta. Tekeekö porvarin äänestäminen duunarista porvarin vai ei?

Kalevi Wahrman (nimimerkki)

Gagarin kommentoi #4

"Kansa koostuu nykyään laskuttajista, konsulteista, puhelinmyyjistä, IT-alan osaajista ja virkamiehistä," lisäksi sairaanhoitajista, lääkäreistä, lentäjistä.....
Kaikki ovat luokka-asemaltaan työläisi, ihan kuten muurarit ja hitsarit.

Gagarilla on tainnut jäädä manifestin lisäksi paljon muutakin lukematta, tai Tiaisen blogin alkuperäinen sanoma realisoituu tosi vahvasti Gagarinissa.

Silurus (nimimerkki)

#6: Sosialismissa juoksupoikia ei tietenkään ole. Jokainen sosialisti, joka kuvittelee voivansa rahastaa itseään rikkaamman "ansaitsemattomat" ansionsa yhteiseksi hyväksi tosin unohtaa, että maailma on täynnä häntä itseäänkin köyhempiä. Nämä ilomielin ottavat vaarin siitä sanomasta, että varallisuus on synti ja osallistuvat mielellään tämän synnin sovitukseen.

Lopputulos ei ole, että keskiluokkainen sosialisti pääsisi nauttimaan itseään rikkaamman elintasosta, eikä edes se, että matalapalkkainen pääsisi nauttimaan keskituloisen elintasosta, vaan yhä kiihtyvä syöksykierre helvettiin.

Sinunkin elämäsi on naurettavan helppoa; siksi sinäkin saarnaat lähimmäisenrakkaudesta -- omasta norsunluutornistasi. Sosialismin saavuttua juuri sinä tosin saatat olla se henkilö, joka on tuomittu tai äänestetty demokraattisesti kyvykkääksi -- juuri sinä olet se henkilö, joka saa luvan antaa kykyjensä mukaan kun muut keräävät yhteisestä potista tarpeittensa mukaan. Mitä enemmän kaadat hyvää yhteiseen sammioon, sitä enemmän sieltä otetaan ja sitä enemmän sinulta odotetaan. Jokainen päivä, jolloin et tehnyt uutta tuotannon ennätystäsi on sinulle häpeäksi, koska se on kiistaton todiste, että olet pimittänyt muilta jotain heidän ansaitsemaansa.

Kalevi Wahrman (nimimerkki)

JariH kommentoi: #10

Äänestäminen ei muuta ihmisen luokka-asemaa, suhdetta palkkatyöhön.

Harmaata aluetta ovat suurkapitalistien etumiehet, suurpalkkaiset johtajat.
Pienyrittäjät ovat useimmiten samassa asemassa duunareiden kanssa.

toinen euromies (nimimerkki)

Ensinnäkin: valtamedia on demareiden käsissä. Yleisradion uutistoimitus ja ajankohtaistoimitus, Ajankohtainen Kakkonen, MTV3:n uutistoimitus, Helsingin Sanomien poliittinen toimitus ja taloustoimitus sekä Suomen Kuvalehti.

Toiseksi: vasemmiston kannatus on pudonnut 30 prosenttiin. Onko päässyt unohtumaan "Murskatkaa rosvoliitto!" -kampanja eli Suomen EEC-vapaakauppasopimuksen raivoisa vastustaminen. "Sikajuna Brysseliin" oli EEC-vastaisen kansaliikkeen tunnuslaulu ja maata kiertäneen kampanjabussin tunnus. Sävel Meksikon pikajunasta.

Sikajuna Brysseliin
kiitää suoraan helvettiin,
sammutetuin lyhdyin
EEC:hen pyyhältää.
Natsihurtat ulvahtaa
suurpääoma tukenaan,
länsirajan takaa NATO:n
tankit möllöttää.

Hallituksen vaunussa
hilpeä on tunnelma:
puupääoman ministerit
maljaa nostelee.
Silloin vauhti hiljenee
ja siihen pysähtyy...
Missä lienee pysähdyksen syy?

YYA, YYA, YYA, YYA.

Pikajunat YYA:n
kiitää halki Suomenmaan,
valokiilat paljastavat
NATO-kähmintää.
Kuuluu pauhu joukkojen
vaatii ääni hirmuinen:
EEC:lle heti ei; kyllä YYA.

Joukoliikkeen junissa
päättäväinen tunnelma:
Helsinkiin nyt mennään,
polvet herrain tutisee.
Kun kerran saatiin YYA,
peräännytä ei.
EEC:hen ei koskaan mennä ei!

Erkki Liikasen "Brysselin päiväkirja 1989-1994" paljastaa sen, että työnantajajärjestöjen lisäksi myös ammattiliitot perustivat suureelliset toimistot Brysseliin jo ennen Suomen EU-jäsenyyttä.

Markus Moisio (nimimerkki)

8#

Ja Sveitsissä yli puolet kansasta kannatti minareettikieltoa, Belgiassa ilmeisesti myös yli puolet kannattavat burkha-kieltoa. Mikä on pointtisi? Onko kansa aina oikeassa?

JariH (nimimerkki)

#13

Jos näkee niin paljon "vaivaa" äänestyspäivänä, että menee uurnalle ja antaa hyväksytyn äänen, ja vaikkapa vielä kokoomukselle, niin eikö se silloin kuvasta äänestäjän yhteiskunnallista "lokeroa", johon hän kokee kuuluvansa? Tätä kautta työväestö/porvari -asetelma on alkanut muuttumaan.

Onko johtajien suurissa palkoissa jotain pahaa? Onko se joltakulta muulta pois? Määrittele suurkapitalisti.

Kalevi Wahrman (nimimerkki)

JariH kommentoi #16

Kapitalisti omistaa tuotantovälineet ja käyttää niitä riiston välineenä.

"suurkapitalisti" esim. globaalien finanssi keskittymien todelliset omistajat, MÄÄRÄÄJÄT, myös Suomessa löytyy omistajia joita voidaan kutsua suurkapitalisteiksi. Vaikutsmahdollisuudet suuriin pääomiin ratkaisee.

PS. älä vaan rupea puhumaan pienosakesäästäjistä.

Calle (nimimerkki)

Silurukselle sanoisin, en kannata sosialismia perinteisessä merkityksessä, vielä vähemmän stalinismia. En sano, että ihmisten pitäisi vaan ihmisten kannattaisi luopua mahdollisimman paljon tavroistaan, omaisuudestaan ja rahoistaan ja panostaa henkisiin arvoihin.

Ihmiskunnan tärkeintä omaisuutta on tieto ja taide, ei kaatopaikat täyttävät jättidivaanisohvat tai lsd-televisiot, jotka nekin vielä muodin muuttuessa päätyvät ongelmajätteeksi samalla tavoin kuin toimivat putkitelevisiot.

JariH (nimimerkki)

#17

"Kapitalisti omistaa tuotantovälineet ja käyttää niitä riiston välineenä."

Jäätävää tekstiä. Totta kai olisi parempi, että kaikki olisi tasapäistetty. Kaikilla menisi yhtä huonosti, kukaan ei riistäisi ketään ja kaikilla olisi kivaa.

Kalevi Wahrman (nimimerkki)

Calle kommentoi: 18

Ei sosialismi/kommunismi kenenkään yksityisomaisuuteen kajoa, päinvastoin.

Kyse on tuotantovälineiden omistuksesta, koska tuotanto on luonteeltaan yhteiskunnallista.
Tuotannon tarkoitus pitää olla tuottaa ihisten tarvitsemia tavaroita ja palveluita, ei voiton tekeminen ihmisten selkänahkaa repimällä ja ympäroivästä luonnosta piittaamatta.

Gagarin (nimimerkki)

#17:
"Kapitalisti omistaa tuotantovälineet ja käyttää niitä riiston välineenä."

Tuossa se juuri on kiteytyneenä se kommunistien vääristynyt maailmankuva, johon tavallaan viittasin kommentissani muuttuneesta työväenluokasta. Tehdasteollisuuden merkitys BKT:sta on pienentynyt pienentymistään, joten edes teoriassa tuolla tuotantovälineiden omistuksella ei ole niin suurta merkitystä. IT-konsultti, joka perustaa oman softafirmansa, omista 100%:sti omat aivonsa.
Mitä tulee siihen porvarillisen yhteiskunnan kannattamiseen ja näkökohtaan, jonka mukaan sen kannattajat ovat erehtyneet eivätkä tiedä mistä on kysymys, koska heidät on siihen "huijattu", niin omalta kohdaltani ainakin voin todeta, että kannatan tasaprosenttiveroa kaikissa tuloluokissa ja vapaata tulo- sekä tuloeromuodostumista, mikä viestittää kansalaisille rajattomista mahdollisuuksista. Valtion tulisi minimoida puuttumisensa yhteiskunnan talouteen.

Käyttäjän hannu kuva
Hannu Tiainen

Markus Moisio (15)
En lähtisi vertailemaan noita kahta asiaa. Julkisten palvelujen ja hyvinvointivaltion alasajot vaikuttavat oleellisesti ihmisten jokapäiväiseen elämään, mutta taas burkhan käytöllä asia ei näin ole, vaan on pikemminkin mielipiteestä kysymys.

Gagarin (nimimerkki)

Tuloerot on hyvä asia yhteiskunnassa ja Suomessakin pitäisi pyrkiä tuloerojen kasvattamiseen. Täystyöllisyyskään ei ole niin ongelmatonta, koska silloin työvoiman hinta karkaa käsistä. Sopivasti reserviä kannattaa aina pitää takataskussa.

Käyttäjän hannu kuva
Hannu Tiainen

Nyt on kyllä Gagarinin kommentissa vedätyksen makua. En usko, että oikeasti olet tuota mieltä.

Gagarin (nimimerkki)

#24:
Hmmm... et siis provosoitunut, vaikka provosoin, olet selvästi bernsteinilainen...

Visitor (nimimerkki)

#14. "Ensinnäkin: valtamedia on demareiden käsissä."

Heräähän jo tähän päivään, Saramo kirjoitti tästä jo 2007:

"Näkemyksesi ei valitettavasti ole enää tästä ajasta. Nykyään lähes koko mediakenttä on kokoomuslaisten hallussa, lukuunottamatta kepulaisia maakuntalehtiä ja pienlehtiä.

Ylen johtokin on kokoomuslaisten hallussa. Jopa Ylen politiikan toimituksen päällikkö on kokoomuslainen."

http://jussi.ehdolla.fi/blogi/2007/12/04/92

Visitor (nimimerkki)

"Miten on mahdollista harjoittaa kansan tahdon vastaista politiikkaa..."

Nukkuvien puolue on suuri, sen lisäksi osa äänestäjistä on jo edennyt vaiheeseen jo monia vuosia sitten, jossa äänestää tärkeänä itseään ja etujaan vastaan ;-)

Myös puolueet sekä media ovat vaikuttaneet asiaan, mitään tärkeää ei kerrota äänestäjille asiallisesti taustoitettuna ennen kuin sitten joiskus myöhemmin, jos silloinkaan. Demarit olivat takavuosina tästä hyvä esimerkki, heidän lehdessään oli kovin vasemmistolaisia ja vasemmistolaisia arvoja kehuvia ja kannattavia juttuja, mutta samaan aikaan puoluejohto teki puhtaasti oikeistolaista EY/EU-politiikkaa, Lipponen oli kokoomuksessa varsin suosittu pääministeri.

njuu (nimimerkki)

HT: "Eihän muuten ole selitettävissä se, että kun nuorisotyöttömyys on ennenkuulumattomissa lukemissa, köyhien määrä lähentelee miljoonaa, tuloerot ovat suorastaan räjähtäneet, maatamme sidotaan yhä tiukemmin mukaan Naton sotapolitiikkaan jne., - silti oikeiston asema on vankka eikä ääniä sada ropinalla vasemmiston laariin."

Olisiko kyseessä se, että kansalle on välittynyt mielikuvaa siitä että vasemmistolla ei ole yhtään mitään jolla korjata asioita paremmiksi? Ja jos ja kun noin on, siitä vasemmisto saa syyttää vain itseään.

Ainahan on ongelmia, joihin on olemassa jokin syy. Sen sijaan että ongelmaa yritettäisiin edes korjata, usein riittää että osataan nimetä syntipukki. Oikeiston mielestä syntipukki on vasemmisto aina, vasemmiston mielestä oikeisto, kaikissa tapauksissa. Jälkimmäisen todistaa ihan hyvin blogikirjoitus. Minusta tontyyppisellä politikoinnilla ei pitkälle pötkitä, koska kansa ei ole niin tyhmää kuin HT näyttää kuvittelevan.

Käyttäjän hannu kuva
Hannu Tiainen

njuu (28)
Oikeassa olet siinä, että vasemmisto saa mennä itseensä, mutta enhän voi kenenkään muiden niskoille laittaa tuloerojen kasvua, köyhyyden lisääntymistä tai julkisten palveluiden alasajoa kuin niiden jotka nämä ovat aikaan saaneet. Kyseessä on tietoinen poliittinen valinta, kaikki muut selitykset ovat tuulesta temmattuja.

Markus Moisio (nimimerkki)

22#

Onhan Natoonkin liittyminen mielipideasia. Jokainen ihminen punnitsee omien arvojen perusteella kannattaako jotain vai ei. Politiikassakin on hyvin vähän absoluuttisesti "oikeita" asioita, vaikka vasemmisto tietysti muuta haluaakin uskotella, ja yrittää ulkoistaa kaiken "pahan" oikeistosta lähteväksi.

Jos kannattaa demokratiaa niin pitää myös hyväksyä se mahdollisuus, että kansa äänestää "väärin".

K. Kamppinen (nimimerkki)

Kun viime laman aikana, 90-luvun puolivälisssä, toteutettiin dramaattisia ja kauaskantoisia säästötoimia, tehtiin ne - toisin kuin monet tietävät - siinä vaiheessa, kun maa oli jo nousemassa lamassa. Leikkaukset ja höyläykset tosiasiassa vain rampauttivat taloutta ja kampittivat nousua mm. hidastamalla työllistämistä. Tehdyt lisäleikkaukset siis pahensivat sairautta eivätkä parantaneet. Säästötoimenpiteiden vuoksi jouduttiin monilla osa-alueilla ojasta allikkoon.

Jostain luin, en nyt muista mistä, että perimmäinen syy leikkausten tekoon oli se, että Suomi saataisiin EMU-kriteerien vaatimaan eurokuntoon. Tätä vain ei kansalle kerrottu. Niin kuin ei monia muitakaan pikku juttuja (= tärkeimpiä asioita). Tänäkään päivänä.

Kun tulonjaon kehitystä kuvataan, puhutaan desiileistä. Desiilien avulla jakauma jaetaan kymmeneen yhtä paljon tapauksia sisältävään viipaleeseen. (Desiiliä kutsutaan toisinaan myös kymmenespisteeksi, koska se ilmoittaa muuttujan arvot, joiden alapuolelle jakaumassa jää 10 % 20 % ... 90 % tapauksista.) Desiilejä tarkasteltaessa selviää, että porvaripolitiikan seurauksena on kaikkein ylimmän desiilin tulo-osuus noussut huikeasti, mutta muiden desiilien laskenut. Suurin syypää tähän on se verouudistus, jonka seurauksena pääomatulojen verotus aikoinaan erotettiin muista tuloista ja sitä alennettiin reippaasti. Näin pääomatulojen saajien nettotulot moninkertaistuivat.

Porvarien politiikka onnistui yli odotusten, joten hyvin ymmärtää pohattojen ja Kokoomuksen yhteisen ilon. Se vain ei tämmöisen meikäläisen pieneen järkeen mahdu, miksi työväestö ja pienyrittäjät ja kaiken lisäksi monet pitkäaikaistyöttömät ja pienillä palkoillaan kituuttavat kerta kerran perään äänestävät näitä porvareita (Kokoomus, Keskusta). On kyllä kummallinen mysteeri!

Sateenkaarihallituskaan ei aikoinaan tehnyt mitään pöyristyttävän tilanteen korjaamiseksi. Valtion kassa on menettänyt valtavia summia (lukemattomia ja lukemattomia Roopen rahasäiliöitä - näin konkreettisesti Aku Ankan lukijoille asian esittäen ) juuri sen vuoksi, että pääomatuloja ei veroteta progressiivisesti. Ahneet porvarit kyllä osaavat pitää puolensa, vai kuinka? Heillä ei ole pienintäkään intressiä auttaa hyvinvointivaltion rippeidenkään ylläpitämisessä omalta osaltaan. Mitäpä he, heillähän on kaikki saatavillaan
- isolla rahalla.

Visitor (nimimerkki)

#31. "Leikkaukset ja höyläykset tosiasiassa vain rampauttivat taloutta ja kampittivat nousua mm. hidastamalla työllistämistä."

Tuolla joitain mainintoja kuvaamastasi.

”1990-luvun talouskriisi. Suomen Akatemian tutkimusohjelma: Laman opetukset. Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset

”Työttömyyden nousu ja laman alku aiheutettiin ensin tahallaan, mutta sitten kävi niin kuin silloin tällöin käy kulotuksessa. Tarkoituksena oli tiettävästi nostaa työttömyys 250.000 henkeen, mutta lama pääsi ryöstäytymään valloilleen.”

-Soininvaara 1994-”
------------------>
”Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg kertoi tulevasta (Länsi-Savo-lehti 3.11.1988):

”Kysyntä Suomessa on pakotettava alas ja tarpeen niin vaatiessa se on tehtävä luomalla Suomeen keinotekoinen taantuma, ja taantuman on oltava melko syvä.”

Lama tuli, ja riittävän syväkin.”
------------------>
”Hallitus pyrki vaihtotaseen alijäämän ja markan yliarvostuksen purkamiseen leikkauksien ja deflaation kautta. Kasvavan työttömyyden toivottiin olevan se uhka, joka pakottaisi ammattiliitot palkkojen alennukseen.”

Valtiovarainministeriön silloinen ylijohtaja Sixten Korkman totesi saman näin: ”Työttömyyden uhka on mekanismi, joka pakottaa palkkasopeutumiseen, jos kustannusremonttia ei tulopolitiikalla saada aikaan.”

http://jeero.blogit.uusisuomi.fi/2010/03/10/kapita...

K. Kamppinen (nimimerkki)

Jess. Hyvä Visitor. Nostetaanpa tähän vielä kommentistasi esille nuo erittäin paljon puhuvat sitaatit. Nyt pojjat tarttee vähän luetun tekstin ja vielä rivien välienkin ymmärtämistä:

”Hallitus pyrki vaihtotaseen alijäämän ja markan yliarvostuksen purkamiseen leikkauksien ja deflaation kautta. Kasvavan työttömyyden toivottiin olevan se uhka, joka pakottaisi ammattiliitot palkkojen alennukseen.”

Valtiovarainministeriön silloinen ylijohtaja Sixten Korkman totesi saman näin: ”Työttömyyden uhka on mekanismi, joka pakottaa palkkasopeutumiseen, jos kustannusremonttia ei tulopolitiikalla saada aikaan.”

Verratkaas sitten tähän päivään ja tämän päivän työmarkkinapolitiikkaan ja
-käytäntöihin.

Sisu Pussi (nimimerkki)

#29) Tuloerothan ovat viimeisen vuoden aikana romahtaneet - kiitos laman.

Veikkaan, että suhteellinen köyhyys on myös samalla vähentynyt.

Tätähän te olette halunneet?

K. Kamppinen (nimimerkki)

#34. Olet niin totaalisen väärässä kuin olla voi. Tuloerot ovat nyt räjähtäneet käsittämättömän suuriksi ja kuilu hyvä- ja huono-osaisten välillä revennyt vain entistä laajemmaksi.

Hannu Rainesto

Miten on mahdollista.. Että työväki äänestää itseään vastaan ja pitää riistäjänsä vallassa.

Asiaan on hyvin yksinkertainen selitys ja se ilmenee hegemonian valtaamisena. Miten tämä on tapahtunut, siitä tulisi oppia onhan jo pelkkä hegemonia käsite työväenluokan käsite.

Se kenellä on työt sillä on avain leipäämme, kysynkin mitä töitä vasemmisto on järjestänyt? Niin ei juuri mitään muuta kuin byrokraattien työtä. Kuka voisi kannattaa byrokratiaa, ei ainakaan sen kourissa lappuja täyttelevä ja kipristelevä työväki.

Taistelua ei siis voi voittaa kuin luomalla työväelle sitä mitä se on laitettu haluamaan. Ja se temppu on sille tehty lisäarvon riiston avulla, joka riisto kuitenkin mahdollistaa juuri sitä jotain mitä halu kaipaaja juuri palkan kautta tapahtuvana. Niin, palkan maksaa kapitalisti porvari, ei työväkeä edustava vasemmisto. Tätä edesauttaa vielä eriarvoisuus, hierarkia jolla luodaan kovemman yrittämisen halu ja käsitys menestyjästä ja luuserista ja tämä kaikki ennen kaikkea lisäarvon tuottamiseksi, mutta sitähän työväki ei itse ymmärrä. Työväki ottaa kaiken valmiina, ei se jaksa pureskella mitään.

Mitä siis jää jäljelle, kuvitelma vaaleista ja sen tuomasta mahdollisuudesta joka on pelkkä utopia. Todellinen mahdollisuus on enää ainoastaan kapitalismin romahdus, ei yhtään mikään muu. Kurjistuminen luo tilanteen, jossa valta voidaan vaihtaa ei yhtään mikään muu. Kapitalismin objektiivinen kehitys tai jättimäinen luonnonkatastrofi ovat työväen etujoukon ainoat mahdollisuudet vapauttaa työväki, itse se ei sitä tee.

Tästä seuraa yksi ainut tosiasia, joka on kuitenkin juuri vasemmistolle myrkkyä, sillä sen tulee palata tieteelliseen maailmankatsomukseen, siihen jota se on halveksinut vuosikymmeniä. Ja alkaa tämän teorian avulla kehittään puoluetta ei vaalikoneistoja. Puolueen tehtävä on kehittää voimaa ja tietoisuutta , kykyä osata ja hallita tilanteet, kun kapitalismi romahtaa. Se joka ei tätä ymmärrä on tosiasiassa se työväenluokan vihollinen.
Vaalit ovat reformismia, yritystä lypsää jotain lisää, ei yhtään mitään muuta. Vaalit itse asiassa takaavat jatkumon kapitalismin vallalle, jota vaaleista kieltäytyminen ei tee.

Tulevaisuutemme ei ole siis kiinni kapitalismin pönkittämisestä vaan sen murskaamisesta. Ja koska tähän ei ole muuta voimaa kuin kurjistuminen on se voima käytävä läpi. Mikä tässä on onnekkainta on se että kapitalismi itse tarjoilee meille kurjistumisen, siihen ei vasemmiston tarvitse liata näppejään.
Jos emme ole tällöin valmiita, olemme toimineet täysin väärin.

Kysynkin lopuksi vasemmisto puolueiltamme, jotka eivät kylläkään minulle vastaa, koska ovat minut eristäneet itsestään valitessaan reformismin eli kapitalismin kehittämisen tien (STP:tä lukuun ottamatta). Mitä te aiotte tehdä, onko teillä jokin vaihtoehtoinen teoria tarjolla?
Mitä vastaa SKP ja sen minua pakoileva johto, puolue joka pitää itseään työväenluokan johtavana voimana?

Hannu Rainesto

1. juurti niin, se on laitettu sitä haluamaan. Näin minulle kirjoitti facebookissa porvarilikka Lieksasta, nätti ystävämme Helena Eronen; "Suomen kansa haluaa porvarillista elämäntapaa ja sinä HR vasemmistolaisena yritän sen heiltä ottaa pois". Poikkeuksellisen hyvää kirjoittelua, eikö vain, asia on todella näin niin porvariston kuin työväen näkökulmasta. Tosiasiat eli kansan aivopesu ovat kokonaan toinen juttu, mutta sehän ei pääse näkyviin ja näin tajuntaan koska valta on porvareilla.

Mitä tekee vasemmisto, eristää minut, mutta mitä muuta se tekee?

Hannu Rainesto

Tämä on hyvin ja terävästi sanottu, ymmärtäkää edes tämä

"" Kalevi Wahrman kommentoi:
26.4.2010 11.10

Ei sosialismi/kommunismi kenenkään yksityisomaisuuteen kajoa, päinvastoin.

Kyse on tuotantovälineiden omistuksesta, koska tuotanto on luonteeltaan yhteiskunnallista.
Tuotannon tarkoitus pitää olla tuottaa ihisten tarvitsemia tavaroita ja palveluita, ei voiton tekeminen ihmisten selkänahkaa repimällä ja ympäroivästä luonnosta piittaamatta.""

Tuotanto on todella yhteiskunnallista, joten miksi jonkun pitää sen lisäksi saada riistää työläistä!!!

K. Kamppinen (nimimerkki)

#36. Rainesto

Ja mitähän lääkkeitä sinulla itselläsi on esittää, noin niin kuin ihan konkreettisina toimenpiteinä tuon sanahelinän sijaan?

Auria (nimimerkki)

Nykyisin toimittajat jotka tekevät työtään kansanvallan edustajina paljastaessaan hallituspuolueiden väärinkäytöksiä (esim. KMS) saavat osakseen arvostelua. Ikäänkuin osa kansasta ei vain haluaisi tietää miten heitä koko ajan vedätetään. Tulee mieleen viimeksi tapa jolla Mauri Pekkarinen hoiti ydinvoima-asian. Se ei olisi missään muussa maassa mennyt läpi noin vähin äänin, kevyesti vitsaillen. Itse liityin ydinvoiman vastaiseen facebookryhmään mutta kyllähän tämäkin on monen "mielikuvaporvarin" mielestä vain turhaa pullikointia.

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KAPITALISMI ON JO PÄÄTTYNYT

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

KÄSI YLÖS, JOKA VASTUSTAA KOMMUNISMIA

"Miksi kansa nielee mukisematta porvarihallituksen toimet?"

Kysy Hakasnaamalta, miksi hän on miehityttänyt porvareilla SKP:n johdon?

www.markusreed.julkaisee.fi/70
www.markusreed.julkaisee.fi/71

Toimituksen poiminnat